Yhdenkin vanhuksen huono loppuelämä on liikaa

(Julkaistu Pohjalaisessa 18.8.2016)

Vanhusten huollosta puhutaan paljon. Huono hoito on ollut pitkään keskustelun aiheena ja hoitajia syytellään. Yhdenkin vanhuksen huono loppuelämä on liikaa, eikä yhdenkään ihmisen viimeisiä elinvuosia saa varastaa kiireen tai rahapulan vuoksi.

Olen työn ja opiskelun kautta nähnyt hyvin monta hoitajaa työssään. Itsekin olen tänä kesänä ollut töissä vanhusten palvelutalossa. Suurin osa tapaamistani hoitajista tekee työnsä niin hyvin kuin se on mahdollista, ja lähes jokainen välittää vanhuksista aidosti. Silti jokainen alalla työskennellyt tietää, että kiire ja säästöt vaikuttavat työn laatuun. Hyväkin hoitaja joutuu joskus kiireen vuoksi tinkimään työnsä laadusta.

Vanhusten kanssa työskentelyssä kaikkein tärkeintä on se, että heille voi antaa aikaa. Iltapesua ei voi tehdä minuuttiaikataululla, vaan on annettava asiakkaan itse tehdä kaikki se, mihin hän pystyy, ja auttaa lopuissa toimissa. Vaikka toimintakyky olisikin niin alhainen, että suurin osa asioista tehdään puolesta, on ihminen silti siinä, elävänä ja hengittävänä. Toimia ei vain toteuteta liukuhihnalla vaan yhdessä asiakkaan kanssa, asiakasta kunnioittaen.

Kun aika on rajallinen ja asiakkaita paljon, on läsnäolo vaikeaa. Tästä kärsivät, vanhusten lisäksi, tunnolliset työntekijät, jotka tiedostavat sen, että aika tulisi riittää vielä monelle muullekin asiakkaalle. Samaan aikaan vanhuksen ihmisyys kapenee ja hänestä tulee pahimmassa tapauksessa vain suoritus. Kiire saastuttaa myös helposti työilmapiiriä ja työntekijät saattavat katkeroitua toisilleen tekemättömien töiden takia.

Hoitoalan ongelmana on, että työntekijöitä ei tunnu löytyvän. Ennakkoluulot hoitajan työtä kohtaan ovat suuret, eikä syyttä. Puheet kääntyvät usein vain pyllyjen pyyhkimiseen ja muuhun yleisesti ottaen epämiellyttävään. Työ on toki sitäkin, mutta myös paljon enemmän. Hoitaja on vastuussa asiakkaansa kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Hän on henkilö, jolle kerrotaan surut ja murheet, ilot ja onnistumiset. Hänelle kerrotaan kun jalkaa jomottaa tai kun tuli syötyä vähän liikaa. Hän on se henkilö, joka todennäköisesti on ensimmäisenä paikalla kun sattuu sairaskohtaus. Häneltä kysytään ”miksi asun täällä” tai ”missä äiti on”.

Hoitajan työssä osaamisalue on laaja ja herkkyys tunnistaa ihmisen eri tarpeet täytyy olla hyvä. Työvuoroon kuuluu naurua ja itkua. Jonakin päivänä on sanottava asiakkaalle hyvästit viimeistä kertaa. Hyvä hoitaja on empaattinen, toimelias, kekseliäs, tarkkasilmäinen ja ahkera. Kuka tahansa ei ole sopiva hoitajaksi.

Tästä kaikesta maksetaan aivan liian pientä peruspalkkaa. Nyt halutaan sunnuntailisätkin viedä. Hoitajan työ ei ole ”vain pyllyjen pyyhkimistä”, kuten usein puhutaan. Asiakkaat, ne vanhukset, ovat joidenkin isiä ja äitejä, toisten veljiä ja siskoja. He ovat meidän omia äitejä ja isiä ja jonakin päivänä he olemme me.

En tiedä yhtään tärkeämpää asiaa tässä yhteiskunnassa kuin sen, että pidämme toisistamme huolta niin kauan kuin elämme. Erityistä huolta on pidettävä elämän alku- ja lopputaipaleella. Jokainen meistä ansaitsee sen, että voi tasata tilit elämän kanssa sen ehtoopuolella. Jokainen ansaitsee saada tulla kohdelluksi ihmisenä viimeiseen hengenvetoonsa saakka.

Tätä ei saa pilata säästöillä ja kiireellä tai työntekijöiden työn vähättelyllä.

AINO AKINYEMI