Etusivu


Hei rakas äänestäjä!

Olen Vallilassa asuva 39-vuotias matalapalkkamaisteri, joka rakastaa ruokaa ja ihmisoikeuksista puhumista. Olen ehdolla Vasemmistoliiton listoilla numerolla 276.

Olin vuosia töissä Helsingin taidemuseo HAMissa, mutta viime syyskuussa heittäydyin tyhjän päälle ja aloin toteuttamaan suurta unelmaani kirjailijan elämästä.

Täyspäiväisenä kirjailijana toimimisen lisäksi olen mukana monien yhdistysten toiminnassa, viljelen siirtolapuutarhapalstaa, käyn merimelomassa, pyöräilen kaikkialle sekä rakastan hyvää ruokaa ja kavereitten kanssa käytyjä loputtomia keskusteluja, joissa on paljon naurua.

Minä

Hei, olen Antti Kauppinen. 39-vuotias vasemmistolainen, Amnesty Internationalin sateenkaariverkoston koordinaattori, kulttuuritutkimuksen maisteri, tietokirjailija, taiteen rakastaja, ystävien kanssa pitkistä naurun täyteisistä illoista nauttiva, opintovapaalla olevan Helsingin taidemuseo HAM:in yleisötyökoordinaattori, vasemmistolinkin sihteeri, Kansainvälisen museoneuvoston Suomen komitean hallituksen jäsen, kahden ruokakirjan kirjoittanut itse oppinut ruokaintoilija, hirvittävän hyvä puhumaan aivan liian nopeasti, siirtolapuutarhapalstaansa Meikussa viljelevä, merimelontaa rakastava, tasa-arvon ja ihmisoikeuksien puolesta jatkuvasti suuttuva, maailman paras asioiden eteenpäin jurnuttaja, Pietarissa ja Honkongissa asunut, ympäri maailmaa matkustanut paljasjalkainen merihakalainen, joka nyt asuu Vallilassa.

 

Antti Kauppinen numerolla  276.

Paremmin et voisi valita.

Kuntavaalit 2017

Olen Vallilassa asuva paljasjalkainen merihakalainen. Rakastan kotikaupunkiani, mutta täällä on vielä paljon parannettavaa. Tällaisena matalapalkkamaisterina sydäntäni lähellä on monikulttuurinen ja monimuotoisuutta tukeva Helsinki. Lupaan edistää kulttuurista rikkaamman Helsingin rakentamista. Helsinki laajenee ja kasvaa, mutta samalla kunnalliset palvelut pakenevat asuinalueilta isoiksi keskustakirjastoiksi ja palvelukeskuksiksi. Puolustan kattavaa lähipalveluverkkoa niin terveydenhoidon, varhaiskasvatuksen kuin kulttuurin kuten kirjastojen osalta. Sydäntäni lähellä on tasa-arvo. Kaupunki ja kaupungin työntekijät eivät saa syrjiä kuntalaisia seksuaalisuuteen, sukupuoleen, ihon väriin, äidinkieleen tai kulttuuritaustaan perustuen. Tämän allekirjoittavat toivon mukaan kaikki. Miksi kuitenkin juuri valituista Helsingin toimialajohtajista vain yksi on nainen? Jos äänestät minua, lupaan vahtia tasa-arvon toteutumista.

Antti Kauppinen numerolla 276

Hyvät sosiaali- ja terveyspalvelut kaikille
http://www.vasemmisto.fi/kuntavaalit-2017/hyvat-sosiaali-terveyspalvelut-kaikille/

Maailman parhaat koulut ja varhaiskasvatus kaikille
http://www.vasemmisto.fi/kuntavaalit-2017/maailman-parhaat-koulut-varhaiskasvatus-kaikille/

Kohtuuhintainen asuminen ja hyvä ympäristö
http://www.vasemmisto.fi/kuntavaalit-2017/kohtuuhintainen-asuminen-hyva-ymparisto/

Parempi työllisyys ja hyvät työehdot
http://www.vasemmisto.fi/kuntavaalit-2017/parempi-tyollisyys-hyvat-tyoehdot/

Yhteystiedot

Vastaan mielelläni kaikkiin kysymyksiin, mitä sinulla on. Lähetä viestiä ja pohditaan yhdessä parempi Helsinki.

Antti Kauppinen
puh. 050 574 8323
anttitapiokauppinen@gmail.com