Kuntavaalit 2017

Kuntapolitiikka on kiinnostavaa ja merkityksellistä, koska siellä päätetään meidän arkisista asioistamme. Olemalla mukana voin olla vaikuttamassa kaupungin tulevaisuuteen. Aion olla vahvasti taiteen ja kulttuurin puolestapuhuja.

Kaupunkimme tarvitsee selkeän suunnitelman ja yhdessä tekemisen hengen kulttuuritoimintaan. Kaupunkimme vahvuus on hyvät taiteen ja kulttuurintekijät, jotka voisivat pelastaa tämän kaupungin totaaliselta hiipumiselta. Tunnen hyvin kaupungin kulttuurikentäntekijöitä monelta alalta, niin itse tekijänä kuin kuluttajana joten minulla on hyvät edellytykset myös viedä asioita eteenpäin.

Perheellisenä olen myös huolissani päivähoitoon kohdistuvista muuutospaineista. Paineita tulee monelta taholta, päiväkoteja halutaan keskittää,  ostopalveluita lisätä, ryhmäkokoja kasvattaa ja subjektiivista päivähoito-oikeutta supistaa.  Turvallinen ja hyvä työympäristö hoitajille takaa tyytyväiset lapset,  joten ei kasvateta ryhmäkokoja eikä rajata oikeutta vain työssäkäyville.

Olen huolissani  myös kouluverkkoon kohdistuvista muutospaineista. Homekoulut ja laitokset tulee korjata välittömästi kuntoon eikä kouluverkkoa tule enempää keskittää.

Hämeenlinna on profiloitunut lapsiystävällisenä kaupunkina, joten miksi se ei voisi oikeasti olla sitä panostamalla opetukseen, kiinnittämällä huomiota ryhmäkokoihin ja tarjota lähikouluja ja päiväkoteja keskittämisen sijaan.

Toisen ja kolmannen asteen koulutuspaikkoja pitäisi lisätä tai ainakin pitää ennallaan. Nuoret tuovat kaupunkiin elinvoimaa: jos kaikki mielenkiintoiset koulutusmahdollisuudet häviävät, menetämme myös nuoret.

Kulttuuri, koulutus,  lähikoulut ja päiväkotien pienryhmät voisivat olla meille vetovoimatekijä iänikuisen asuntotuotannon lisäämisen ja toriparkkikeskustelun sijaan.

Ennaltaehkäisevään työhön tulisi panostaa huomattavasti nykyistä enemmän.

Olen päässyt tutustumaan työttömien asemaan ja arkeen maamme byrokratiaviidakossa Tuulimylly Teatterin osallistujien kautta. Voin vakuuttaa että heidän kohtelunsa ei aina ole ihmisarvoista. On käsittämätöntä kuinka paljon ihmisiä voidaan kyykyttää tässä maassa.

Kaupungissamme on tehty myös hyviä asioita työttömien tilanteen parantamiseksi esimerkiksi OVAT ryhmien muodossa.  Ryhmissä työttömät pääsevät osallistumaan itse tekijöinä, niin liikunta – kuin taidetoimintaan. Monien työkyky ja työkunto on saatu näiden avulla kohennettua. Uskon, että Hämeenlinnan kehittämästä OVAT -mallista puhutaan vielä tulevaisuudessa myös muissa kaupungeissa.