Minä

Olen 37 – vuotias,  teatterintekijä ja  isä.  Perheeseeni kuuluu puolisoni lisäksi 6, 10 ja 12 vuotiaat lapset ja asumme Asemantakana.

Hämeenlinnassa olen aina pitänyt sen kompaktista koosta:  etäisyydet ovat lyhyet, ruuhkia ei ole ja tarvittavat palvelut  löytyvät useimmiten kävelymatkan päässä. Täällä on helppo asua.

Saadakseen kulttuurialalla leivän pöytään on pidettävä monta rautaa tulessa yhtä aikaa: näyttelen, ohjaan, kirjoitan ja tuotan teatteria. Yritykseni Hurja Tuotanto on toiminut yli kymmenen vuotta. Tällä hetkellä työskentelen tässä kaupungissa Hämeen Kuninkaallisessa Nukketeatterissa näyttelijänä, ohjaajana, tuottajana ja käsikirjoittajana, Arx-stage teatteriryhmän ohjaajana sekä Tuulimylly Teatterin tuottajana ja ohjaajana. Eikä pidä unohtaa Leppäkosken Voiman näytelmäryhmän ohjaustyötä.

Minun kaupunkini panostaisi koulutukseen, homerakennusten korjaamiseen, taiteeseen ja kulttuuriin sekä lisäisi toimia, joilla sosiaalista epäoikeudenmukaisuutta voitaisiin vähentää. Minun kaupunkini kehittäisi päivähoitoa sitä rajaamatta ja toimintaa karsimatta.  Eikä pahitteeksi olisi ulkotekojään rakentaminen Pullerille.