Mihin unohtui kuntakonsernin velkaantuminen?

Syksyn lehdet ovat varoitelleet Mäntsälän kuntatalouden velkaantumisesta. Eivätkä varmasti yhtään liian aikaisin. Mutta minne pohdinnoista on unohtunut konsernitalous?

Uuden, vuoden 2017 kesäkuussa voimaan astuvan kuntalain mukaan valtuutetuilla on vastuu myös konsernitalouden ohjaamisesta. Myös sen pitäisi olla hyppysissä, jotta toiminta kuntastrategian asettamassa suunnassa olisi mahdollista.

Se, että kuntatalous on velkaantunut, on totta. Mutta totta on myös se, että velka syntyy pääosin koulurakennushankkeista. Rakennushankkeiden laajuudesta ja siitä, mitkä tekijät niihin lopulta johtivat, voidaan toki kiistellä, ja niin on myös tehty. Esimerkiksi Riihenmäen ja Hyökännummen koulujen rakentamistavasta, laajuudesta ja rahoitustavasta päätettiin lopulta yhden porvariäänen enemmistöllä.

Mutta myös konsernitalous on velkaantunut. Ja on tärkeää huomata, että velkaantuminen kuntakonsernissa etenee lähes yksi yhteen kuntatalouden kanssa. Ensi vuonna kuntatalouden osuus nousee noin puoleen kaikista veloista, mutta pysyy sen jälkeen samalla tasossa vuosikymmenen loppuun asti.

Se, mistä tekijöistä velkaantuminen kunnan omistamissa yhtiöissä johtuu, ei ole kunnanvaltuutetuilla tiedossa samalla tavalla kuin kuntatalouden velkaantuminen. Eikä tiedossani ole mitään sellaisia tekijöitä, jotka sen tietoisuuden seuraavan puolen vuoden aikana uudelle, uuden kuntalain edellyttämälle tasolle nostaisivat.

Eikö tästäkin ongelmasta pitäisi keskustella?

Erkki Laukkanen
Kunnanvaltuutettu, Vas.
22.11.2016