Mikä mies?

Olen lukumiehiä. Kaikki opinnäytteeni olen tehnyt koulutuksesta, väitöskirjani aikuiskoulutuksen palkkavaikutuksesta. Parhaiten minut tunnettaneen kuitenkin työstäni eräissä korruptionvastaisissa järjestöissä. Siihen teemaan aion satsata myös valtuutettuna. Viimeiset 10 vuotta minulle on maksettu palkkaa harmaan talouden torjuntatyöstä.

Sekä harmaa talous että korruptio ovat piilorikollisuuden muotoja, joiden esiin kaivaminen erilaisista vastavuoroisuuteen perustuvista hyvä veli -verkostoista on aidosti vaikea mutta todella mielenkiintoinen tutkimuskohde. Kunnallinen päätöksenteossa hyvä veli -verkostojen vaikutusta on vaikea liioitella. Jopa ihmiset, jotka eivät osaa valehdella mukautuvat erilaisiin maan tapoihin, joiden puitteissa keskinäisiä etuuksia vaihdetaan – ilman että muut vaihdannasta juuri mitään tietävät.

Harrastuksiakin on. Jalkapallo on viime aikoina jäänyt vähemmälle, kun takareidet eivät perinteistä revitystä enää kestä. Mutta luonnossa liikkuminen jatkuu, joko pyörällä tai jalan. Kesäisin patikoin yleensä yhden tai kaksi pitempää reissua poikani kanssa. Luonnonkivet tupsahtivat elämääni kullanhuuhdonnan sivutuotteena 1990-luvun lopulla. Uusimmat harrastukset ovat kasvihuone ja Mäntsälän teatteri.  Ensi kesänä olen lainassa Pornaisten teatterissa. Näytelmässä Pokka pitää paneudun Onslow’n vaativaan rooliin.

Tiesitkö muuten, että  Mäntsälän teatteri valittiin juuri vuoden harrastajateatteriksi?  Hyvä me!

Lisätietoja minusta ja minun toiminnastani saat kotisivuitani www.erkkilaukkanen.fi.