Kuntavaalit sunnuntaina 9.4.2017 ja viime hetken mietteet

En ole ehkä muistanut sanoa, että olen myös ihan tavallinen perheenäiti kaiken tämän keskellä.

Tein tiistaina pitkästä aikaa makkarakeittoa teinitytöilleni.

Sain myös jokin aika sitten jonkin kumman muistikohtauksen menneisyydestä. Yllättäen tuli mieleeni se miltä tuntui pitää tyttöjäni sylissä, kun he olivat pieniä, hyväntuoksuisia vauvoja. Pitäisi muistella enemmänkin sitä aikaa, kun lapset olivat pieniä. Harmi vain, että olin hyvin väsynyt silloin, kun tytöt olivat pieniä. Ei muista kaikkea niin selkeästi.

Kun tulen kotiin töistä, minulle esitetään yleensä paljon kysymyksiä ja vaatimuksia. Äiti, äiti, äiti. Montakohan kertaa olen kuullut sanan äiti elämäni aikana? Todennäköisesti äärettömästi.

Toinen asia mikä tässä ensikertalaisena on ihmetyttänyt on se kuinka ihmiset puhuvat toisilleen politiikan takia. Kuntapolitiikassakin näköjään voidaan puhua toisista ihmisistä loukkaavasti ja ihan asian vierestä ennen vaaleja ja varmaankin myös vaalien jälkeen. Asioista kuitenkin pitää puhua! Jos koskaan mistään ei puhuta, miten voidaan asioita oikaista tai korjata. Pitäisi vain osata puhua fiksusti.

Käykää joka tapauksessa antamassa äänenne sunnuntaina!

Kunnioittakaamme ja arvostakaamme toisiamme.

Voit vaikuttaa äänestämällä siihen millaisia päättäjiä kunnassamme on.

Äideistä, tyttäristä ja koulutuksesta

Minulla on kolme teini-ikäistä tytärtä, joista vanhin on 16-vuotias. He kasvavat kovin erilaisessa maailmassa kuin minä, kun olin itse teini-ikäinen 1980-luvulla.

Haluan, että heistä kasvaa onnellisia ja omiin kykyihinsä luottavia naisia. Haluan, että heillä on aikuisena se tunne, että he ovat arvokkaita ja heillä on mahdollisuus edetä elämässään siihen suuntaan kuin he haluavat.

On tärkeää, että suomalainen koulu säilyy edelleen sellaisena paikkana, josta jokainen lapsi sukupuolestaan ja perhetaustastaan riippumatta voi ponnistaa tasa-arvoisena ja yhdenvertaisena nuoruuteen ja aikuisuuteen.

Minun äitini Airi syntyi vuonna 1932 Pudasjärvellä. Hän eli puolestaan todella erilaisessa yhteiskunnassa verrattuna minuun. Hän lähti jo 16-vuotiaana kotiapulaiseksi toiselle paikkakunnalle. Airi-äitini työskenteli kotiapulaisena välillä myös Helsingissä saakka. Kun äitini palasi takaisin kotikylälleen noin kolmikymppisenä, hän oli yleensä savotoilla keittäjänä.

Äitini työelämässä tapahtui suuri mullistus, kun hän ja isäni muuttivat vuonna 1968 Ruotsiin niin kuin monet muutkin siihen aikaan tekivät. Äitini työskenteli aluksi telakalla. Myöhemmin Airi teki töitä Saab-Scanian tehtaalla, kunnes minä synnyin vuonna 1974.

Muutimme takaisin Suomeen vuonna 1978 Ranualle. Airi työskenteli silloin tällöin siivoojana, keittiöapulaisena tai keittäjänä. Hänellä ei ollut mitään ammatillista koulutusta.

Äitini oli kuitenkin älykäs ihminen. Hän olisi päässyt kansakoulusta oppikouluunkin, mutta köyhän talon tyttönä ei lähtenyt. Ehkä hänen lukuintoa ei sillä tavalla osattu arvostaa. Äitini kuitenkin oppi ruotsinkielen todella hyvin. Muistan, että hän luki mielellään myös ruotsinkielisiä kirjoja vaikka olisi ollut suomenkielisiäkin kirjoja saatavilla. Airi oli kova lukemaan ja pohtimaan asioita. Hän piti filosofisista ja psykologisista kirjoista kuten minäkin. Hän kävi useilla kansalaisopiston kursseilla omaksi ilokseen.

Äitini kuoli 73-vuotiaana vuonna 2005. Itse olin tuolloin 31-vuotias. Äidin kuolema sai minut miettimään elämääni. Olin usein ajatellut, että minä en voisi lähteä vaikkapa yliopistoon, koska en ole akateemisesta perheestä. Minusta ei voisi tulla kirjailijaakaan. Mutta monien pohdintojen ja muidenkin elämääni vaikuttaneiden tapahtumien seurauksena tajusin, että minä voin edetä elämässäni niin pitkälle kuin omat taitoni, lahjani, sinnikkyyteni ja itseluottamukseni minut vievät. Kyse on siitä, että tunnistan omat vahvuuteni ja uskallan tuoda ne esille. Suomessa se on vielä mahdollista.

Anoin vuodeksi vuorotteluvapaata Puolustusvoimien virastani ja lähdin Limingan taidekouluun kirjoittajalinjalle vuonna 2006 tekemään sitä mistä olin lapsena haaveillut, mutta minkä olin aikuisena unohtanut. Löysin luovan kirjoittamisen uudelleen ja ryhdyin kirjoittamaan myös runoja. Olen taidekouluvuoden jälkeen tehnyt vaikka mitä. En ole enää ajatellut, että jokin juttu ei olisi minulle ns. sallittua perhetaustani takia.

Toivon, että Suomessa säilyvät edelleen kaikki nämä mahdollisuudet kouluttautua ja pyrkiä tasa-arvoisesti siihen päämäärään, johon ihmiset haluavat lähteä. Toivon myös, että kouluissa olisi sellaisia opettajia, jotka kannustaisivat lapsia toteuttamaan haaveitaan.

Haluan myös, että täällä pidetään myös yllä aikuisväestön uudelleenkoulutusmahdollisuuksia. Myös työvoimapoliitisista koulutuksista ei saa leikata. Yhteiskunta ei saa eriarvoistua. Suomessa ihmisillä on oltava jatkossakin mahdollisuus tasa-arvoiseen koulutukseen ja edetä elämässä eteenpäin.

Vaalipostia Limingan paikallislehdessä!

Kirjoitin elämäni ensimmäisen poliittisen mielipidekirjoituksen Rantalakeus -lehteen. Sen voi lukea täältä:

Uutta avoimuutta Limingan valtuustoon!

Nyt minulla on  myös ehdokasnumero, joka on 53. Se on todella mainio numero, koska kuljen lähes päivittäin linjalla nro 53 Limingasta Ouluun.

Minulla on siis oma vaalibussi. Runoilijaystäväni halusikin ilahduttaa minua tekemällä seuraavaan kuvamuokkauksen.

https://www.instagram.com/p/BRoIpFPDlIz/?taken-by=heidikatrihaa&hl=fi

 

Kirjaston puolella!

Kirjasto on ollut minulle aina tärkeä paikka. Etenkin, kun olin murrosikäinen, se oli paikka, josta löysin vastauksia moniin minua askarruttaneisiin asioihin. Ennen ei ollut netin hakukoneita tai edes internettiä. Jos halusin tietää jotain, menin kirjastoon ja lainasin aihetta käsittelevän kirjan!

Luin myös paljon fiktiivisiä romaaneja. Uppouduin fantasian maailmaan. Kirjoitin päiväkirjaa. Kirjoittaminen onkin ollut aina rakas harrastukseni. Haaveilin pitkään kirjan kirjoittamisesta. Haaveeni toteutui, kun julkaisin omakustanteena vuonna 2010 Syntymä -runokokoelman. Parhaimpia hetkiä oli, kun näin oman runokirjani Limingan kirjaston hyllyllä.

Pidetään siis kirjastot auki ja kokoelmat runsaina, että me ja meidän lapsemme voimme nauttia kirjastoista tulevaisuudessakin. Ei tehdä niistä maksullisia, vaan niiden pitää olla jokaisen kuntalaisen käytettävissä tulotasosta riippumatta. Kirjoitetaan myös lisää suomalaista kirjallisuutta!

Lue lisää Kirjastoseuran sivuilta.

 

Poliittinen sarjakuva (osa 2)

Kohtuuhintainen asuminen ja hyvä ympäristö.

Vasemmistoliiton edustajat sitoutuvat työskentelemään sen eteen, että:
– asumisen hinta saadaan kuriin
– rakentamiseen saadaan laatua

Minäkin olen sitoutunut tähän! Valtuustossa on tehtävä tarkkaa ja rehellistä työtä sen eteen, että oikeasti saamme rakennettua terveitä rakennuksia. On myös äärimmäisen tärkeää, että niistä pidetään hyvää huolta.

Liminkaan pitää saada lisää viihtyisiä ja edullisia vuokra-asuntoja nuorille, perheille ja iäkkäämmille.