Etusivu

 

 

Tervehdys,

Olen pian 27-vuotias psykologian opiskelija. Sivuaineenani luen yhteiskuntatutkimusta, jonka sisällä kiinnostavat erityisesti sosiaalipolitiikka ja sukupuolentutkimus. Opintojen ohella työskentelen henkilökohtaisena avustajana, pyörin erinäisissä vihervasemmistolaisissa ympyröissä, houkuttelen ystäviäni karaokeen ja syötän lapselleni vasemmistofeminististä ideologiaa.

Rakastan Tamperetta. Muistan haaveilleeni tästä kaupungista siitä lähtien, kun jonakin kesänä vuosia sitten astuin junasta keskelle tanssitapahtumaa. Istuin kokoustamassa Telakan terassilla ja ympärillä oli värikästä, lämmintä, tutuntuntuista. Nyt tamperelaistuneena ihastelen kaupunkiamme edelleen, mutta olen oppinut tuntemaan myös sen kehitettäviä puolia. Olen ehdolla kuntavaaleissa vasemmistoliiton listoilla sekä rakkaudesta kaupunkiin että kyllästymisestä oikeistolaiseen politiikkaan. Tampereen sydän on punainen, ja sellaisena se on syytä pitää.

 

Minä

OLEN
  • 90-luvun lapsi
  • …siis luonnollisesti pöytälaatikkorunoilija
  • kymenlaaksolais-helsinkiläis-tamperelainen
  • superhauskan 2,5-vuotiaan lapsen vanhempi
  • seitsemättä vuotta korkeakoulussa
  • suuri Maija Vilkkumaa -fani
  • queer ja feministi

(Lapsuuden suunnitelmistani huolimatta en ole meribiologi. Tajusin jossakin vaiheessa pelkääväni kaikkea vedenalaista.)

OPINNOT
  • 2006-2009 Valkealan lukio
  • 2009-2010 Metropolia AMK, sosiaalialan opintoja
  • 2010-2014 Metropolia AMK, teatteri-ilmaisun ohjaaja
    • 2012-2013 vaihto Prahan taideakatemiassa, näyttelijäntyön opintoja
  • 2015 alkaen Tampereen yliopisto, psykologia
    • sivuaineena yhteiskuntatutkimusta
OLEN TYÖSKENNELLYT
  • mansikanpakkaajana
    • kyllä, kokeilin myös poimintaa, olin siinä huono
  • hoitajan sijaisena palvelutalossa
  • lämpiötarjoilijana teatterissa
  • videovuokraajana
  • lipunmyyjänä
  • esiintyjänä
  • henkilökohtaisena avustajana
    • tätä teen parhaillaankin

Olen myös heittänyt yhden keikan järjestyksenvalvojana (kortti on, aikaa ei) ja pyörittänyt yhden kesän pientä, vanhaan viljasiiloon perustettua maalaiskahvilaa.

LUOTTAMUSTEHTÄVÄT

Minulla on yli kymmenen vuoden historia erilaisissa harrastaja– ja ammattiteatteriryhmissä – olen esiintynyt, ohjannut, säveltänyt, sanoittanut, hoitanut tekniikkaa… Olen myös muun muassa pyörinyt aikoinaan Valkealan nuorisovaltuustossa, toiminut isosena ja tutorina sekä tutorvastaavana. Kuinka vanhoja juttuja tässä kehtaa mainita?

Kuntavaalit 2017

Heikko sosioekonominen asema on riski mielenterveydelle. Toimivat julkiset palvelut, riittävä perusturva – parhaassa tapauksessa perustulo – sekä lapsiperheiden tukeminen ovat varsinaisten interventioiden ohella parhaita ennaltaehkäisevän mielenterveystyön muotoja. Pääsyn mielenterveyspalveluiden piiriin tulee myös olla mahdollisimman helppoa, jotta ongelmiin voidaan puuttua varhaisessa vaiheessa. Tämä ei ole ainoastaan työelämän etu – inhimillisen kärsimyksen vähentäminen on velvollisuutemme ja arvokasta sinänsä. Mielenterveyspalveluiden ei kuulu olla harvojen etuoikeus, vaan jokaisen perusoikeus.

Jokaisen tamperelaisen, jokaisen pirkanmaalaisen on saatava kokea olevansa yhteisömme täysivaltainen jäsen. Meidän on huomioitava vähemmistöt kaikessa päätöksenteossa. Tämä tarkoittaa hyvin konkreettisia asioita, kuten sukupuolittamatonta julkista tilaa, esteettömyyttä, tukea rasisminvastaiselle työlle sekä aitoa kiinnostusta kuulla vähemmistöedustajia. Feministinä tarkastelen poliittisia päätöksiä siitä näkökulmasta, parantavatko ne kaikkien vai pelkästään jo valmiiksi etuoikeutettujen ihmisten asemaa.

Mikäli tulen valituksi, lupaan tuoda kuntatason päätöksentekoon vähemmistö- ja mielenterveysnäkökulman sekä kannattaa ekologisesti kestäviä ratkaisuja.

 

Alla olevista linkeistä voit tutustua vasemmistoliiton kuntavaaliteemoihin:

 

Hyvät sosiaali- ja terveyspalvelut kaikille
http://www.vasemmisto.fi/kuntavaalit-2017/hyvat-sosiaali-terveyspalvelut-kaikille/

Maailman parhaat koulut ja varhaiskasvatus kaikille
http://www.vasemmisto.fi/kuntavaalit-2017/maailman-parhaat-koulut-varhaiskasvatus-kaikille/

Kohtuuhintainen asuminen ja hyvä ympäristö
http://www.vasemmisto.fi/kuntavaalit-2017/kohtuuhintainen-asuminen-hyva-ymparisto/

Parempi työllisyys ja hyvät työehdot
http://www.vasemmisto.fi/kuntavaalit-2017/parempi-tyollisyys-hyvat-tyoehdot/

Blogi

Ympäristöpolitiikasta, kunnista ja vähän koko maailmasta

Ilmastonmuutos on valtava maailmanlaajuinen prosessi, jonka edessä moni voi tuntea olevansa voimaton. Mitä yksittäisissä kunnissa muka voidaan tehdä puhtaamman tulevaisuuden puolesta? Paljonkin. Kunnat voivat kehittää ympäristöpolitiikkaansa ainakin kolmella tasolla – tekemällä viisaita hankintoja, suojelemalla aktiivisesti omaa ympäristöään sekä tarjoamalla kuntalaisille mahdollisimman saavutettavia keinoja ekologiseen arkeen. Nykyinen hankintalaki antaa kunnille mahdollisuuden asettaa kilpailutuksissa muitakin kriteereitä kuin palvelun …

Mihin politiikka tarvitsee feminismiä?

Minulle feminismi on tapa katsoa maailmaa risteävien valtasuhteiden kautta; millaisin tavoin luokka, sukupuoli, etnisyys, ikä, kieli, seksuaalisuus, suhde- tai perhemuoto, uskonto, mielenterveyden kysymykset, kehitys- tai liikuntavammaisuus, somaattiset sairaudet, koulutus ja muut tekijät kietoutuvat yhteen ja vaikuttavat siihen, kuinka täysivaltaisesti voimme osallistua ja päättää itseämme koskevista asioista. Kuinka turvallinen maailma meille on, kuinka meitä kohdellaan, kuinka …

Mielenterveyskuntoutuja ei ole hernepussi

Sote-uudistus puhuttaa, mutta mielenterveyspalveluista ei ole sanottu tarpeeksi. Vaarana tuntuu olevan, että jo nyt reikäinen ja huonosti viitoitettu hoitopolku huononee entisetään. Otetaan yksi esimerkki hoitopolusta. Kun mielenterveys järkkyy, ihminen hakeutuu lääkärille, jolta saa todennäköisesti lääkkeitä ja lähetteen psykiatrian puolelle. Hoitosuhteen tulee kestää kolme kuukautta. Sen jälkeen on mahdollista saada lausunto Kela-tuettuun psykoterapiaan. Siihenkään eivät ole …

Yhteystiedot

Janika Kunnari

janika.kunnari@gmail.com
https://www.facebook.com/janika.kunnari

Haluatko tukea kampanjaa? Tietosi, taitosi, aikasi ja kannustuksesi ovat lämpimästi tervetulleita. Ota rohkeasti yhteyttä! Voit osoittaa tukesi myös tekemällä haluamasi suuruisen lahjoituksen tilille FI43 5730 0820 7612 90 (saaja: Janika Kunnarin vaalitili).