Markkinataloutta ajavat mekanismit & ongelmakohdat

Kokonaisuudessaan tässä pureudun markkinatalouden toimintaa ajaviin mekanismeihin/sääntöihin, joita olemme kyseenalaistamatta ehdollistuneet ylläpitämään. Pyrkimyksenä on rakentaa teille tietopaketti, minkä myötä ymmärtäisitte talousjärjestelmäämme paremmin, ja tämän kokonaisuuden pohjalta pitäisi selkeästi saada vastauksia esim. kysymyksiin: miksi taloutemme on nykyisessä tilanteessa, miksi köyhyys on vain yleistyvämpää tässä modernissa ajassa, miten näiden mekanismien olemassa oleminen vaikuttavat arvoihimme sekä käyttäytymisemme muodostumiseen?

Nämä mekanismit/säännöt voidaan supistaa neljään ”päärattaaseen”, mitkä ovat keskeisimpiä koko markkinatalouden koneiston pyörittämisessä, ja nämä rattaat ovat:

1.) Työntekemistä rahaa vastaan – koko maailmantalous perustuu ennen kaikkea työllisyyteen, mikä on tehty ihmiselle tavaksi saada elantonsa ja kulutusvoimansa. Tämän vuoksi työpaikoille täytyy aina olla tarvetta/kysyntää, jotta rahaa/kulutusvoimaa olisi tarpeeksi kierrossa.

2.) Kaikilla hyödykkeillä; tuotteilla, palveluilla, ideoilla kuin myös ihmisillä on omistusarvo, mitä välitetään osapuolelta toiselle rahallisen vaihdannan kautta – kaikki ostot ja myymiset tapahtuvat rahassa sekä tämän kulutuksen on tapahduttava ennen kaikkea syklisessä muodossa kiihtyen.

3.) Kierrossa oleva raha/rahavaranto täytyy pitää niukkana; kun kaikkien hyödykkeiden arvo mitataan rahassa, kierrossa olevan rahan niukkuus varmistaa yhteiskunnassa tarvittavan kollektiivisen käyttäytymistavan, mikä laittaa tavoittelemaan rahaa ja kilpailemaan siitä. Tarkoituksena tällä niukkuudella on varmistaa, että ihminen joutuu osallistumaan talousjärjestelmän ylläpitämiseen jo pelkästään hänen oman etunsa ja perustarpeiden täyttymisen vuoksi – ihmisen roolista on tehtävä passiivinen ylläpitäjä.

4.) Pelistrategia, mikä kaikkia yrityksiä ajaa, orientoituu pohjimmiltaan kahden säännön mukaan: (a.) rahan säästäminen tuotantoprosessissa ja (b.) voittojen maksimoiminen myynneissä. Tämä on sitä peruslogiikkaa, mitä markkinatalous edellyttää yrityksien noudattavan pinnalla ja ”pelissä” pysymisen vuoksi. Jos ei laadita strategioita näiden mukaan, tulee putoamaan ajan kanssa pelistä pois.

Osa näistä säännöistä ovat syntyneet ajassa, milloin vaikutti tiettyjä olettamuksia, ja suurin näistä oli, että elämää ylläpitämä teknologia aina kehittyy aritmeettiseesti, kuten ruoantuotanto. Väestönkasvu nähtiin kasvavan geometrisesti ja tämä kokonaisuudessaan tarkoittaa, että väestönkasvu aina olisi nopeampaa kuin elämää ylläpitämän teknologian kehittyminen, milloin nähtiin aina väestönkasvun joutuvan asettumaan tämän elämää ylläpitävän teknologisen kehittymisen tahdin mukaan, milloin käytännössä väestönkasvu oli ansassa. Tällainen ajattelu oli loogista, koska se oli elämän realiteetti siinä ajassa – tätä kokonaisuutta sanotaan ”Malthusianin ansaksi”, eikä nähty, että se tulisi ikinä muuttumaan. Kuitenkin toistaiseksi tämä Malthusianin ansa on murtunut, koska elämää mahdollistavan teknologian kehittyminen on viimeisen vuosisadan aikana pysynyt väestönkasvun mukana, eikä tälle kehitykselle näy edes loppua. Nyt kun tarkastellaan markkinataloutta ajavia mekanismejä ja sääntöjä tässä Malthusianin ansan rikkoontumisen jälkeisessä ajassa, äärimmäisiä ongelmia on luvassa:

1.) On rakenteellisesti kestämätöntä – markkinataloudessa työtä tehdään rahaa vastaan, mutta mikä luo kysynnän työvoimalle? Vastaus on kulutus, mikä on kuluttajan ilmaus tarpeelle – työpaikkojen olemassa oleminen täysin riippuvat siitä, että tuotteille ja palveluille on aina kysyntää, minkä varmistaisi kansan kulutusvoima ja halu kuluttaa, ja tätä kulutusvoimaa ei kuitenkaan olisi, jos ihmisillä ei ole työpaikkoja. Toki ihminen voi saada rahaa tukien muodossa, mutta nekin tuet ovat saatuja verotuloja, joista myöhemmin lisää. Jos sitten syystä tai toisesta kysyntä tuotteille ja palveluille vähenee tai loppuu, yhtälailla ihmistyövoiman tarve näiden hyödykkeiden tarjonnan ylläpitämiseksi häviäisi, milloin rahan kierrättäminen hidastuisi ja lopulta loppuisi. Jos siis tarve työpaikoille häviää kulutusvoiman vähenemisen tai kulutuskäyttäytymisen muutoksen myötä haluista enemmän tarpeellisuuteen perustuvaksi, tulee ne olemaan koko talousjärjestelmän kaatajia.

Kun kulutus vähenee, tuolloin myös BKT laskee; ihmiset menettävät työpaikkoja ja talous supistuu, mikä näkyy elämässä esim. erilaisissa säästö- ja leikkaustoimenpiteissä. Jos sitten kulutus kasvaa, BKT myös kasvaa, mikä mahdollistaa palveluiden ylläpitämisen mahdollisesti ilman supistamisia. Kulutuksen lisääntyminen näkyy luonnollisesti positiivisesti yrityksien tuloksessakin, mikä mahdollistaa myös yrityksien laajenemisen ja kehittämisen, milloin työpaikkojakin nähdään syntyvän lisää. Tätä meidän kuluttamista voidaankin verrata kiihdytysauton kaasupolkimeen, ja kiihdytysauton kuin myös markkinatalouden toimivuuden kannalta kaikkein optimaalisinta olisikin kasvava vauhti ilman hidastelua. Tämä pyrkimys kysynnän kasvuun näkyisi markkinataloudessa maan resurssien lisääntyvässä kuluttamisessa ja ideaalisesti myös työpaikkojen lisääntymisenä. Markkinatalouden logiikkana siis on, että pyritään ikuiseen ja etenkin kasvavaan resurssien kuluttamiseen, mikä onkin koko talousjärjestelmän tarkoitus, mutta onko sen kasvun ylläpitäminen pidemmän päälle järkevää tai edes mahdollista? Näkeekö vielä kukaan mitään suurempaa rakenteellista ongelmaa?

Viimeisen tiedon mukaan me elämme rajallisella planeetalla rajallisine resursseineen sekä olemassaolomme on täysin riippuvainen ekosysteemin tasapainosta, mutta silti markkinatalouden rakenteet psykoottisesti työntää meitä ikuiseen kuluttamiseen, ympäristön käyttämiseen sekä rakenteellisten mekanismien vuoksi suorastaan rankaisee kaikkea toimintaa, mitkä pyrkisivät pitkäjänteisemmin säilyttämään tai välittämään, koska se ei juurikaan ikinä ole taloudellisesti kannattavaa. Eli ne jotka välittävät, heillä markkinaosuudet erittäin todennäköisesti tulevat olemaan kilpailijoitaan pienempiä. Kun talousjärjestelmä perustuu vielä kilpailuun, pelisääntöjen mukaisesti me pyrimme tekemään kaikkemme, jotta säilyttäisimme oman markkinaosuutemme, pysyisimme kilpailijoittemme edellä ja näin säilyttäisimme elantomme. Kun jokainen pyrkivät oman edun nimissä pitämään omasta asemastaan kiinni, kollektiivinen käyttäytyminen ja seuraukset ovat äärimmäisen ennustettavissa, mutta yksittäisen ihmisen on vaikea tiedostaa tätä kokonaiskuvaa.

Tämä käyttäytyminen näkyy kaikkein suurimmassa mittakaavassa maan resurssien ylikuluttamisessa – kulutusvauhti monelta osin onkin paljon nopeampaa, mitä luonto kykenee itseään korjaamaan, mikä näkyy aina vaan jyrkemmin väestönkasvun myötä, joten voi vain todeta tällaisen käyttäytymisen olevan äärimmäisen itsetuhoista. Ongelma ei ole yksittäisten tahojen tai ihmisten korruptoitunutta käyttäytymistä, vaan ongelma on koko talousjärjestelmän rakenteissa, mitkä muovaavat kollektiivisesti käyttäytymisen lyhytnäköiseksi, kuluttavaksi, korruptoituneeksi, välinpitämättömäksi yms..

On myös arvioitu, että vuoteen 2050 mennessä pitäisi olla 27 maapallon resurssit käytettävissä, jotta voitaisiin vastata tarvittavaan kysyntään, mitä markkinat tarvitsivat toimiakseen. Kun ottaa tämän realiteetin huomioon, talousjärjestelmämme rakenteellisen kestävyyden rajat tulevat todella nopeasti vastaan. Toisena esimerkkinä käytän biodiversiteetin supistumista, mikä jo häiritsee laajalti elonkehämme toimintoja, ja fakta on, että kaikki elämää ylläpitämät luonnon järjestelmät ovat jyrkässä laskusuunnassa; pelkästään 50% kaikesta villielämästäkin on jo kadonnut viimeisen 40 vuoden aikana. Tämä on äärimmäisen hälyttävää.

Voisi sanoa, että elinympäristömme systemaattinen tuhoaminen on vain sivutuote voittoon tavoitteluun perustuvalle talousjärjestelmälle, eikä ole mitään sisäistä kannustinta, mikä pyrkisi puuttumaan tähän ”sivutuotteeseen”. Näin voidaan todeta, että talousjärjestelmämme on vanhentunut ja loppuun ajettu, koska toimimisen vaatimukset eivät millään tasolla perustu tieteeseen, eikä muutenkaan ota huomioon tämän ajan fyysisen maailman realiteetteja – toimivuus suorastaan vaatisi ikuiset resurssit, joita kulutettaisiin aina vain lisääntyvää tahtiin syklisessä muodossa, ja tämän täyttymiseksi maailman kuuluisi olla kokonaan irrallinen fyysisestä ulottuvuudesta.

Kun me kuitenkin tiedetään elävämme tässä fyysisessä todellisuudessa, onko järkevää  ja sinun henkilökohtaisen etusi mukaista jatkaa talousjärjestelmän ylläpitämistä, jonka rajat ovat nähtävissä jo aivan lähitulevaisuudessa?

Monesti sitä vihastutaan päättäjille, suurille korporaateille ja pankeille, mutta meneekö tämä vihan ja turhautumisen energia oikeaan osoitteeseen? Ei mene, koska tämä kuluttava käyttäytyminen on vain sitä, mihin markkinatalous meitä kannustaa ja haluaa ihmisellä olevan. Ei ole ketään yksittäistä ihmistä valta-asemassa, jolla olisi vastuu näistä asioista, eikä voi suurempia korporaatteja syyttää, koska sielläkin ihmiset vain tekevät sitä, mitä markkinat odottavat. Kokonaisuudessaan tämä käyttäytyminen on ylisukupolvista sääntöjen puitteissa, joihin jokainen pyrkii sopeutumaan mahdollisimman hyvin – olemme syntyneet valmiiseen maailmaan, mihin yhtälailla vanhempamme ovat syntyneet, mikä tekee koko mallista itsestään selvän.  Ihminenhän lähtökohtaisesti aina pyrkii sopeutumaan vallitsevaan ympäristöönsä, minkä mukaan menestymiseen tarvittava arvomaailma ja käyttäytyminenkin rakentuvat. Kyseenalaistaminenkin tulee vasta ongelmien ilmetessä ja kun on kykyä ajattelemaan toisin.  Kun lähdetään miettiä itsetuhoisen käyttäytymisen ja vallitsevien ongelmien todellisia juuria, tuolloin vallitseva kulttuuri on se alue, mihin meidän kannattaa huomiomme ohjata.

Meillä on aikalailla globaali kelluva rahajärjestelmämme, mikä on osana tätä kokonaisuutta, mistä emme tiedä juuri mitään, vaikka raha on meille arkinen ja itsestään selvä asia. En näe tarpeelliseksi käydä kaikkea läpi, kun pelkästään rahanluomisen mekanismia ymmärrettäessä, nähdään matemaattiseksi mahdottomuudeksi maksaa olemassa olevat velat pois. Yksilötasolla sitä ei huomata, koska monesti sitä ihminen pääseekin velkojen edelle, mutta kokonaisuudessa kaikkiin velkoihin ja maksuihin liitetyt korko-osuudet varmistavat sen, että velkaa on aina enemmän olemassa kuin rahaa on kierrossa.

Korko-osuuksia ei ole rahassa olemassa ollenkaan, milloin se syö rahavarantoa sitä mukaan, kun korkoja maksetaan. Jos sitten kaikki olemassa oleva velka maksettaisiin takaisin, rahaa ei olisi senttiäkään kierrossa, mutta silti oltaisiin triljoonia ja triljoonia velkaa. Tämä korko-osuuden olemassa olo pitää niukkana globaalin rahavarannon kuin myös luo suoran rakenteellisen säännön vararikoille ja konkursseille; velat tulee saamaan osakseen, jos ihan mistä syystä tahansa ei pysytä rahan tavoittelun parissa. Tämän vuoksi voidaan todeta, että ihmisen köyhyys, yrityksien konkurssit ja valtioiden kaatumiset ovat nykyiselle talousjärjestelmälle rakenteellista ja näin väistämättömiä, mikä suoraan kertoo, että tällainen keinotekoinen niukasta rahavarannosta kilpailemisen malli ei aja yhteistä etua, vaan laittaa meidät kilpailemaan toisiamme vastaan, mikä vain luo kärsimystä suurimmalle osalle, kun vain tietyt selviytyvät voittajina.

Kun korko-osuudet ovat kaikissa veloissa ja myöhästyneissä maksuissa, pankit ovat pakotettuja ikuisella syötöllä luomaan rahaa/lainaamaan, jotta kierrossa aina pysyisi riittävästi rahaa pitämässä markkinat tarpeeksi öljyttyinä. Tämä kierre on kuin nälkäinen musta-aukko; käytännössä olemme pakotettuina ruokkimaan sitä, koska muuten joutuisimme itse syödyksi, koska jos jostain syystä ihmiset, yritykset tai valtiot eivät ottaisi enää lainaa, kierrossa oleva raha vain hupenisi korko-osuuksien lisääntyessä, mikä tulisi kaatamaan talousjärjestelmän. Tämäkin realiteetti tekee olennaiseksi sen, että väestönkasvun pitäisi olla ikuista ja kasvavaa, jotta aina syntyisi lisää ihmisiä ottamaan ikuisesti lisää lainaa. Ikuinen väestönkasvu kuitenkin vaatisi myös sen, että luonnon kapasiteetti ei tulisi ikinä vastaan, mikä on matemaattisesti mahdotonta.

Kaikki on ajettu kilpailemaan niukasta rahavarannosta, mikä rakenteellisuutensa vuoksi ei mene ollenkaan tasan. Kun kaiken mainitun tiedostaa, huomataan luonnon ja ihmisen jäävän aina toiseksi taloudellisen voiton tekemiselle. Näin ollen ympäristön säilyttäminen ja ihmisen hyvinvoinnin ajaminenkin ovat siis vain ulkopuolisia asioita, joita ei mikään kannustin talousjärjestelmässä pyri rakenteellisesti huomioimaan. Vaikka ihminen, yritys ja valtio olisivat kuinka moraalisia ja eettisiä, joutuvat ne silti pelaamaan näiden annettujen mekanismien ja sääntöjen varassa, jotka edesauttavat heitä pysymään pinnalla. Harva kuitenkaan miettii, että miksi?

Noh, eihän meidän edes täytyisi, koska kykenisimme milloin vain muovaamaan talouden rakenteita uusiksi, jos kollektiivisemmin nähtäisiin sen muuttamisen ajavan henkilökohtaista etua. Sitä helposti kuvitellaan myös, että jos me vain olisimme moraalisia ja eettisiä käyttäytymiseltämme, kaikki ongelmat poistuisivat.  Tämä on ikävä kyllä vain illuusiota, koska moraali ja eettisyys eivät ole mukana rakenteissa, vaan ovat vain ulkoisia arvoja, joista kyetään pitää vain silloin kiinni, kun talous on ylijäämäistä. Mikään rakeenteellinen kannustin markkinataloudessa ei pyri edistämään hyvinvointia, vähentämään saasteita, kulutusta, eikä pitämään ihmistä töissä.

Kun tämän kiteyttää: markkinataloudessa mikään kannustin tai ajava voima ei pyri, vähentämään saasteita, kulutusta, pitämään ihmistä töissä, eikä edes edistämään ihmisen hyvinvointia.

Luonnon rajat ja ylikuluttaminen tulevat vastaan vain tässäkin ajassa, koska aikaisemmin ihmiskunnan historiassa tuotantotehokkuus ei ole ollut sellaisella tasolla, että sillä olisi ollut juurikaan minkäänlaista vaikutusta ympäristöön. Voisikin sanoa, että markkinat eivät ole rakenteiltaan sopeutumiskykyisiä tällaiseen modernin ajan tuotteliaisuuteen ja tehokkuuteen. Omalta osin tämä myös on synnyttänyt erilaisia kieroutuneita, mutta nykyään normalisoituneita tapoja, joilla on tasapainotettu tätä aina vaan tehokkaammaksi menevää yhteiskuntaa; esimerkiksi suunniteltu tuotteen vanheneminen on sellaista laskelmoitua toimintaa, millä pyritään varmistamaan toistuvat ostot, jotta saadaan aikaiseksi aina vaan syklisempää kuluttamista – tämä on perustekniikka, mikä löytyy vanhoista teollisuuden suunnittelumanuaaleistakin.

Kun esimerkiksi Apple lanseeraa tuotteitaan markkinoille, se tekee sen analysoimalla, kuinka monta kertaa se saa kuluttajat ostamaan saman tuotteen uudestaan ja uudestaan, joiden mukaan suunnitellaan etukäteen julkaisuvaiheet, milloin lanseerataan taas ”uutta” ja astetta kehittyneempää mallia. Ne miettivät hyvin pitkään tulevaisuuteen ja sitähän sanotaan vain markkinoinniksi. Kun pyritään kustannustehokkuuteen, tämä tarkoittaa automaattisesti myös heikompien materiaalien käyttöä, mikä omalta osin vaikuttaa kielteisesti tuotteen kestoikään.

Applenkin pinnalla pysyminen täysin riippuu siitä, että heiltä ostetaan tuotteita syklisesti, minkä vuoksi tuotteen suunniteltu vanheneminen on osana strategiaa. Jos joku kummastelee suolapurkissakin olevaa vanhentumispäivää, kannattaakin ihmetellä, koska monesti sekin suola on ollut maassa miljoonia vuosia, ennen kuin se kerättiin siihen purkkiin.

Me eletään maailmassa, missä me jo tällä hetkellä maan vuosittainen ”budjetti”/resurssien tuotantokapasiteetti käytetään jo alle kahdeksassa kuukaudessa, niin onko järkevää strategisesti suunnitella tuotteita vanhenemaan ja hajoamaan mahdollisimman nopeasti? Kun ajatusta jatkaa, voi vain miettiä, miten ekologisia tuotteita olisi mahdollista tehdä, jos esim. kymmenen suurinta matkapuhelinvalmistajaa alkaisi tekemään yhteistyötä, missä pyrkimyksenä olisi luoda mahdollisimman kestävä ja kierrätyskelpoinen puhelin? Oleellisinta olisi tietysti suunnitella se tavalla, että raaka-aineita menisi mahdollisimman vähän hukkaan, kun puhelin jouduttaisiin joskus vaihtamaan, osia siitä korjaamaan tai vaihtaa uudempaan. Tätä ei kuitenkaan tapahdu nykyajassa, koska markkinat eivät ymmärrä mitään kartellista poikkeavaa yhteistyötä – jos sitten tehdään yhteistyötä, takana on aina taloudellisen voiton tekeminen ja imagon/brändin ylläpitäminen ja parantaminen.

Jos nyt tätä yhteistyöhön perustuvaa ajatusta laajemmin miettisi, tulee selvemmäksi, että mahdollisimman optimoiduilla tekniikoilla, yhtenäisemmällä resurssienhallinnalla sekä mallintamalla tuotantoketju uudelleen, voitaisiin tehdä yleisesti ostetuista tuotteista uskomattoman tehokkaita, pitkäikäisiä ja kestävyytensä vuoksi mahdollisesti melkeinpä huoltovapaita, jolloin useimmat tuotteet voisivat kestää eliniän ilman, että niitä täytyisi vaihtaa uuteen tai suuremmin huoltaa. Markkinataloudessa laajamittaisesti tällainen toiminta vaikuttaisi äärimmäisen negatiivisesti tarvittavaan sykliseen kuluttamiseen, mikä olisikin omalta osin koko talouden kaataja. Jos sitten kyettäisiin muuttamaan kilpailuun perustuva talous yhteistyöhön pyrkiväksi, me kyettäisiin vastaamaan ihmisen tarpeisiin aivan toisella tavalla.

Kun tämän kaiken sisäistää, huomataan talousjärjestelmän toimivuuden olevan täysin riippuvainen siitä, että yhteiskuntana pysyisimme mahdollisimman kuluttavana ja tehottomana, mikä johtaa seuraavaan ongelmakohtaan:

2.) Markkinatalouden eheyttä myös uhkaa teknologinen työttömyys, mikä tarkoittaa ihmisen syrjäytymistä työstä, kun on pystytty tämä aikaisempi ihmiskeskeinen työ koneellistamaan, automatisoimaan tai muuten digitalisoimisen kautta poistamaan, mikä ei ole mitään uutta, koska ihmisen rooli työssä on läpi ihmiskunnan historian aikana muuttunut tämän teknologisen kehittymisen myötä. Tämä kehityksen suunta nähdään kuitenkin nykyaikana uhaksi, koska tässä markkinataloudessa ihmisen kulutusvoiman on suunniteltu rakentuvan työstä saadusta ansiosta, minkä ihminen menettäisi työpaikkansa myötä. Valtiotkaan eivät tule tällaista kehitystä pitkään kestämään, koska toiminta ja ylläpidetyt palvelut ovat pitkälti riippuvaisia ansiotuloveroista. Talous supistuisi vielä muutama astetta enemmän työttömyyden lisääntyessä, koska nämä uudet työttömät ajautuisivat valtion ylläpidettäväksi sekä muutenkin kansan heikentynyt kulutusvoima suoraan myös heijastuisi valtion kulutusveron kautta saatavien tulojen vähentymiseen. Lopputuloksena tällaiselle kierteelle olisi konkurssi, ja on arvioitakin, että koko planeetan valtioista 60% ovat konkurssissa 50 vuoden sisällä, minkä itse näen tapahtuvan paljon nopeammin, koska näissäkään arvioissa ei olla ollenkaan otettu huomioon teknologian eksponentiaalista kehittymistä, mikä näkyy työttömyyden lisääntymisessä, eikä muutenkaan oteta huomioon maailman kuormituskykyä, mikä on jo nykyisellään monilla alueilla äärirajoilla.

Nykypäinä automaation kehittyminen on eksponentiaalista, mikä tekee teknologiasta aina vaan halvempaa, turvallisempaa, nopeampaa sekä käyttämisen sovellettavuus laajenee, joten on vain ajan kysymys, milloin yritys näkee etenkin kustannustehokkaammaksi omaksua tätä teknologiaa toimintaansa syrjäyttäen ihmisen tarpeen kyseisestä työstä. Kun aikaisemmin tarvitun ihmisroolin tekemän työn automatisointi on paljon nopeampaa, mitä uusia työpaikkoja syntyy tilalle, jossain menee aina raja, miten suurta työttömyysastetta kukin valtio kestää, joten tämä on suuri uhka, mitä markkinatalousjärjestelmämme ei osaa ratkaista. Tämä kokonaisuudessaan kertoo sen, että markkinatalouden toimivuus on täysin riippuvainen tehottomuudesta, ja tämä on ihmisen pakotettua työssä pitämistä, vaikka kyseisen työ oltaisiin jo nähty tarpeettomaksi ihmisellä toteuttaa.

Mehän elämme jo tässä teknologisen työttömyyden realiteetissa, joten eikö olisikin vain loogista muovata talousjärjestelmän rakenteet tavalla, mitkä ottaisivat aikamme realiteetit huomioon? Perustuslaissakin jokaisella on oikeus työhön ja elinkeinoon, joten jos työt häviävät, mistä ihminen saa elinkeinonsa? Ei mistään, joten pelkästään jo perustuslaki vaatisi sitä, että kulutusvoima on saatavaksi ihmisen perusoikeudeksi huolimatta siitä, että tekeekö töitä tai ei. Ajatuksena se ei ole mikään uusi juttu, sillä tässäkin ajassa se on toteuttavissa jossain perustulon ominaisuudessa, joista paras ratkaisu näillä näkymin olisi valtion luoma ja hallitsema rinnakkainen kryptovaluutta, mikä käytännössä olisi kuin markan ottaminen euron rinnalle. Toki tämän toteuttaminen ei olisi mitenkään yksinkertaista.

Tällainen mahdolliset ratkaisut ovat kuitenkin omaksuttujen sääntöjen ulkopuolella, koska politiikkojen tarkoitus on vain ylläpitää vakiintunutta järjestelmää hienosäädöin opituin keinoin. Talouskasvun saamiseksi yhdeksikin ratkaisuksi nähdään ihmisten työtuntien lisääminen, mikä ei kuitenkaan näy edes palkan suurentumisena. Tämänkin päätöksen uskotaan parantavan yritysten tuottavuutta, minkä toivotaan heijastuvan talouden piristymiseen tavalla, mikä näkyisi myös työpaikkojen syntymisenä. Muutenkin korotetaan palvelumaksuja ja vähennetään tukia, joilla säästetään kuluissa. Sitä ei kuitenkaan näytetä ymmärtävän, että yritykset palkkaavat silloin vain uusia ihmisiä, jos ne laajentavat ja kehittävät toimintaansa, mitä ei tapahdu halutulla tavalla,  jos samalla ihmisten kulutusvoima laskee inflaation, työpaikkojen katoamisten sekä näiden leikkaus- ja tehostamistoimenpiteiden myötä. Ymmärrettävästi näitä päätöksiä tehtäessä, taustalla poliitikolla on pelkästään jo oman aseman säilyttämiseksi suuri paine saada talouskasvua, minkä mukaan tehdään laajalti päätöksiä, mitkä tuovat rahaa kirstuun lyhyellä aikavälillä ja tämä paine välillä ikävästi Suomessakin näyttää heijastuvan perustuslain kiertämisessä ja laiminlyömisessä.  Kuitenkin tehdyt toimenpiteet on useinkin todella lyhytnäköisiä ja sellaista laatikon sisäpuolella tapahtuvaa ajattelua,

Yksi tärkeä toimenpide talouskasvun saamiseksi on myös pitää ihminen työelämässä, mitä suorastaan neuroottisesti tehdään keinoista välittämättä. Usein ihminen pakotetaankin hakemaan töitä, joihin ihmisellä itsellä ei ole mitään mielenkiintoa, mutta joutuu taipumaan työttömyysturvan säilyttämiseksi. Sitten vielä lisätään vuosittaista työmäärää ja poistetaan arkipyhäpäiviä, vaikka käänteisesti luonnollisesti ollaan koko ajan menossa yhteiskuntana suuntaan, missä ollaan kasvavasti vain tuotteliaampia aina vähenevällä työvoimalla. Markkinataloutemme ei ole siis suunniteltu kestämään tällaista kehitystä, missä ihmisen tekemä työ tulisi tarpeettomaksi, joten olisiko jo järkevä aika muovata talouden rakenteita tavalla, mikä tekisi meistä sopeutumiskykyisiä?

3.) Markkinatalouden mekanismien ajamisen vaikutus ihmisten elämään ovat todella kielteisiä. Kun mietitään terveysongelmia, on historiallisesti oletettu, että alaluokkien ihmisten terveydelliset ongelmat johtuisivat suorasta materiaalisista puutteista; kuten huonoista asuintiloista, ruokavaliosta ja opiskelumahdollisuuksista. Tämä ei ole kuitenkaan koko tarina; verrattaessa länsimaiden ihmisryhmiä keskenään, jotka elävät samassa tulohaarukassa, huomataan se, että epätasa-arvoisemmassa maassa ihmiset voivat terveydeltään paljon huonommin kuin ne, jotka elävät tasa-arvoisemmissa maissa. Eli absoluuttiset tuloerot eivät vaikuta suoranaisesti terveyteen, vaan se on suhteellista, joten näitä pitää tarkastella kunkin yhteisön sisällä – sillä ei sinänsä ole väliä, että onko ihminen jonkun mielestä köyhä, vaan tunteeko ihminen itsensä köyhäksi yhteisönsä sisällä. Me tiedämme jo paljon, miten ihmisen sosiaalinen ja taloudellinen asema yhteiskunnassa voidaan yhdistää terveyteen ja hyvinvointiin. Tarkemmin sanottuna, ihmisen huono sosioekonominen asema voidaan suoraan liittää keski-iän lyhentymiselle, teini-iän raskauksien, itsemurhien, murhien ja yleisesti rikollisuuden lisääntymiselle, koulumenestyksen ja perheen eheyden heikentymiseen, ylipainoisuuden lisääntymiseen sekä muutenkin psyykkisen ja fyysisen terveyden heikentymiseen ym. ikävään.

Luokkaerojen muodostuminen eivät johdu siitä, että ihmiset olisivat saamattomia, vaan näidenkin luokkaerojen syntyminen ja säilyminen ovat laajalti rakenteellista, mitä ruokkii markkinatalouteen perustuva kulttuurimme.  Moderni tieteensosiologia ja neurotiede ovat tuoneet esille, että olemme monta asiaa kerralla, ja sosiaalinen ympäristö luo aina tarvittavan käyttäytymisen vallitsevalle tilanteelle ja hetkelle, mikä tekee meistä aina kunkin ajan vakiintuneen kulttuurin ja ympäristön tuotteita – olemme biopsykososiaalisia olentoja.

Vasta-argumenttina olen kuullut markkinatalouden puolustajalta, että ihminen olisi perus luonteeltaan kilpailuhenkinen ja ahne, minkä talousjärjestelmä on vain valjastanut käyttöön yhteisen edun ajamiseksi. On ymmärrettävää, että näin ajatellaan, koska sellaiseen maailmaan me synnytään, missä nämä piirteet ovat yleisiä. Tämä argumentti kuitenkin jättää huomioimatta kokonaan sen, että lähtökohtaisesti organismit aina pyrkivät sopeutumaan vallitsevaan ympäristöön; ihminen on kognitiivinen oppija, jolloin vallitsevien arvojen mukaan sopeudutaan, ja näiden omaksuttujen arvojen mukaan sitten myös käyttäytymisemmekin laajalti rakentuu. Suurin muovaaja onkin vallitseva/dominoiva kulttuuri ja ympäristö.

Kun yhtenä sääntönä on, että henkilökohtainen selviytyminen ja menestyminen ovat kiinni kilpailemisesta toisia vastaan, tuolloin pyrimme kilpailemaan jo aivan oman etumme nimissä. Eli ihminen ei olisi pohjimmiltaan kilpailullinen, tai että mikään asenne olisi synnynnäistä; murhaajaksikaan ei synnytä, vaan sellaiseksi kasvetaan ympäristön vuorovaikutuksesta neuroplastisuutemme vuoksi. Tämän vuoksi ihmisen eheän kasvun edellytys olisi, että ihmisen elämässä ei olisi puutteita ja tarpeet täytettäisiin mahdollisimman hyvin. Pelkästään vastasyntyneetkin tarvitsevat elääkseen kosketusta ja inhimillistä kontaktia ruokkimisen lisäksi, koska tämän kosketuksen ja kontaktin puute muuten muovaa lapsesta alikehittyneen sekä voi myös tappaa, vaikka ruokittaisiin. Tämä pelkästään kertoo jo sen, miten tärkeää eheä ympäristö on ihmisen fyysisen sekä psyykkisen terveyden kasvun kannalta jo elämän alkuvaiheessa. Kun tämän ymmärtää, kaikki puutteet ihmisen lapsuudessa ja nuoruudessa voivat näkyä hyvin pitkälle ihmisen tulevaisuudessa ja varsinkin tällaisessa kulttuurin vuorovaikutuksesta.

Ongelmana onkin se, että tässä ympäristömme vaikutuksesta me liian monesti jäämme jumiin toistuvasti ikäviin tilanteisiin, joiden mukaan sitten muovaannumme. Jos ihminen nähdään olevan moraaliton, tai vaikka käyttäytymiseltään häiriöllinen, nämä asiat voidaan suoraan yhdistää ihmisen lapsuuden kasvuympäristöön, mikä alkaa niin varhain kuin äidin kohdusta. Jokainen voi sitten miettiä: maailmassa, missä me itsekkäästi tähtäämme voittoon, minkä ajamiseksi jää aina ihmisen hyvinvointi ja ympäristön säilyttäminen toissijaisiksi arvoiksi sekä millaisia piirteitä ihminen voi periä, jos läpi elämän on joutunut elää huonossa kasvuympäristössä, missä esim. vallitsee köyhyys, väkivalta ja alituinen stressi elämän perustarpeiden täyttymisestä, tai miten kaikki se tulee näkymään tämän ihmisen lapsien elämässä? Kun näitä tarpeeksi miettii, voi varmasti sanoa, että mielenhäiriöt, rikollinen – tai korruptoitunut käyttäytyminen ja varsinkaan aikaisemman vasta-argumentin mukainen ”ihmisluonnon” ilmentyminen ei olisi yllätys.

Ei ole siis ollenkaan ihmeellistä, että ihmisistäkin kasvaa kilpailuhenkisiä ja oman edun tavoittelijoita. Yritystasolla tämä on myös tinkimätön arvo pinnalla pysymisen vuoksi. Kun yritys pyrkii tekemään kaikkensa pitääkseen pelikenttänsä omien etujen mukaisena, tämä tarkoittaa pyrkimystä myös vaikuttaa politiikassa, missä päätetään omaa toimintaa koskevia lainsäädännöllisiä asioita ja tavasta hallita kansaa. Kun taustalla vaikuttaa markkinatalouden ominaiset mekanismit, ne suorastaan varmistavat sen, että yksittäinen ihminen ja yritys pyrkivät tekemään kaikkensa säilyttääkseen oman saavutetun asemansa yhteiskunnassa. Tämän vuoksi on yrityksellekin vain oman edun mukaista pyrkiä vaikuttamaan myös politiikassa, missä heidän asioita käsitellään. Tämä pyrkimys vaikuttaa ei yleensä tapahdu suunnitellusti yrityksien kesken, vaan enemmänkin kukin taho pyrkii vaikuttamaan omalla tavallaan. Kokonaisuudessa tämä yksityistahojen kollektiivinen pyrkimys vaikuttaa politiikassa varmistaa valta-asemissa yritysmielisempiä ihmisiä. Tämä onkin yksi tekijä, mikä omalta osin pitää meidät tiukasti markkinataloudessa kiinni – muutos toiseen suuntaan on vaikea, koska talouteen liittyviä ratkaisuja haetaan usein yritystoiminnan intressien pohjalta ja näin vallitsevan talousjärjestelmän sisältä. Valaisenpa hieman:

4.) Kokonaisuudessaan demokratia on uhattuna. Mehän ajattelemme elävämme demokratiassa, missä nähdään kansan hallitsevan, mutta sitä ei täysin vielä ymmärretä, että yrityksillä ja yksityisrahoittajilla on erittäin suuri rooli siinä, ketkä pääsevät päättäville paikoille. Argumenttina käytän: kun yksityistahoilla on sormet pelissä kaikissa vaaleissa ja sen jälkeen lobbaajien muodoissa, voidaan tuolloin varmistaa eduskuntaankin pääsevän ihmisiä, joilla on ajatusmaailma sellainen, mitkä omalta osin pyrkivät ajamaan myös yrityksien intressejä. Tämänkin ilmentymän juuret ovat markkinatalouden rakenteissa käyttäytymistä ohjaavissa mekanismeissa ja säännöissä. Varsinkin yritysintressien kautta mietitään ratkaisuja, jos on kova paine saada aikaiseksi talouskasvua, milloin kynnys laajalti madaltuu tekemään erilaisia ekonomistien suosittelemia keinoja tulojen saamiseksi. Tämä tapahtuu usein heikentämällä julkisia palveluita, valtion omistuksien myynneissä, perus palveluiden pirstaloitumisena yksityisten piiriin yms..

Monesti poliitikko itse kuvittelee ajavansa myös kansan etua ja hyvinvointia, etten edes puhu korruptoituneesta käyttäytymisestä. Jos sitten poliitikko selvästi käyttää asemaansa väärin, tämän korruptoituneen poliitikon esiintyminen on myös tässä kokonaisuudessa vain järjestelmän sivutuote, koska ympäristönsä vuorovaikutuksesta hänestä on tullut sellainen. Toki ainahan me syyllisiä haluamme etsiä, mutta ehkä me itse sitten olemme syyllisiä, koska olemme sen poliitikon äänestäneet kyseiseen työhön? Emme tietenkään voi syyttää myöskään itseämme, koska retorinen poliitikko ja oman alansa asiantuntija saa uskomaan tavallisen ihmisen melkeinpä kaiken sanomansa, jos ihmisellä itsellään ei ole tietopohjaa ajatella toisin, joten taas palaamme rakenteisiin, mihin voimme turhautuneisuuden ja vihan kohdistamaan. Haluamme rakeneellisesti poistaa korruptoinuneen käyttäytymisen mahdollisuuden.

Yksityistahojen vaikutus politiikassa tarkemmin näkyy siinä, että valtiotaloutta kokonaisuudessaan mietitään yritysintressien kautta, mikä näkyy esim. verohuojennuksilla yrityksille, pyritään helpottaa niiden toimintaa kaikin tavoin tehden siitä kannattavampaa, kosiskellaan myös suuria korporaatioita halvalla maahamme hyväksikäyttämään resurssejamme, jotta vain putkinäköisesti saataisiin niitä kallisarvoisia työpaikkoja lisää. Työpaikkojen luominen on tietysti nykyisen järjestelmän toiminnan kannalta olennaista, mutta tämän hetkiset toimenpiteemme vain heikentävät tavallisen ihmisen asemaa yhteisössä ja omilta osin myös kasvattaa tuloeroja. Kun 50% maailman varoista on 1% hallussa, voi todeta yrityksien tuloksen kasvattamisen näkyvän enemmänkin sijoittajien ja rahoittajien tileillä voittoina kuin uusien työpaikkojen syntymisinä, joten kun mietitään yrityksien intressien pohjalta, usein tulokset näkyvät vain viimekädessä työpaikkojenkin syntymisenä. Nykyäänkin 90% maailman väestön käytettävissä on vain 15% kaikesta olemassa olevasta varallisuudesta, ja tämäkin on vain laskemaan päin, mikä hyvin kuvastaa sitä, että talousjärjestelmämme ajaa vain tiettyjen luokkien etua.

Jos haluaisimme varmistaa demokratian/kansan vallan toteutumisen, tuolloin meidän tulisi varmistaa, ettei yrityksillä olisi mitään sijaa politiikassa. Toimivan demokratiankin parhaiten varmistaa sivistynyt kansa, joten olisi vain järkevää kouluttaa kansaa enemmän painottuen itsenäiseen ajatteluun, jotta emme helposti joutuisi retoriikan uhreiksi. Kansanedustaja on myös nykyisellään tavoittelun arvoinen asema, mikä omalta osin laittaa sinne hakeutumaan ihmisiä, jotka hakevat elämältä ns. menestymistä. Tämäkin voitaisiin osittain korjata tavalla, että jos ylipäätänsä poliittisesta asemasta pyrittäisiin tekemään mahdollisimman vastenmielinen, tuolloin sinne lähtökohtaisesti ajautuisi enemmän ihmisiä, jotka todella haluavat tehdä töitä yhteisen hyvän nimissä. Yksikin tehokas keino olisi kansanedustajan palkan sitouttaminen valtakunnalliseen minimipalkkaan tai korotettuun työttömyyskorvaukseen, jolloin aina kansanedustajalla myös säilyisi tuntuma, missä oloissa vähäosaisimmat elävät, mikä omalta osin kannustaisi heitä ajamaan enemmistön etua.

Puoluekuri myös laajalti rajoittaa itsenäisiä päätöksien tekemisiä ja harvoin politiikassa näkee puolueen linjan vastaisia äänestämisiä, joten puoluevallasta luopuminenkin kuulostaisi vain tieltä demokraattisempaan maahan. Tämäkin vain lisäisi sitä todennäköisyyttä, että virkaan äänestetyt poliitikot olisivat itsenäisiä ajattelijoita sekä todellisesti ajaisi omien äänestäjiensä asioita.

Jos kuulostaa yhtään loogiselta, etkä ole aikaisemmin kuullut tällaisia ajatuksia, kuvastaa se vain todella hyvin meidän hyvää sopeutumiskykyä omaksumaan olemassa olevat säännöt. Kouluissa ei muutenkaan kasvateta ihmistä kriittisesti ajattelemaan, eikä muutenkaan kehitetä laajemmin itsenäistä ajattelukykyä, milloin ihmisistä aikalailla kasvaakin vakintuneen järjestelmän passiivisia ylläpitäjiä – toki tämä on vaatimus markkinatalouden pyörittämiseen.

Kun ihminen tarpeeksi ehdollistetaan johonkin asiaan, usein tulee myös sokeus ja haluttomuus nähdä mitään toisin, mitä voisikin verrata uskontoon ja uskomiseen yleensä; esim. ateistin on äärimmäisen vaikea käännyttää uskovaista ajattelemaan toisin, vaikka mahdollisesti kykenisi tarjoamaan tieteeseen perustuvaa tietoa omien argumenttien pohjaksi. Tämä uskovainen harvemmin luopuu maailmannäkemyksestään, koska usein oma identiteettikin rakentuu tämän uskonnon pohjalta. Kun siis kuka tahansa ihminen tarpeeksi päättäväisesti päättää olla uskomatta johonkin, ei häntä saada ajattelemaan toisin. Käytin tätä esimerkkiä, koska yhtälailla ihminen uskoo ylläpitämänsä talousjärjestelmän toimivuuteen, vaikka ei kykenisi tarjoamaan mitään pitävää näyttöä sen ajatuksen tukemiseksi. Varsinkin jos oma identiteetti rakentuu laajalti tekemänsä työn tai asemansa ympärille, mikä hänellä on vallitsevassa yhteiskunnassa, suorastaan mielessä halutaan kieltää kaikki sellainen tieto, mitkä uhkaavat tätä omakuvaa.

Olemme todella sementoituneita uskomaan ja luottamaan markkinatalouteen, milloin helposti mielessämme tyrmäämme ajatukset, mitkä sotivat tätä vastaan. Läpi historian ollaan myös tyrmätty toisinajattelijat, jotka ovat pyrkineet hakemaan uudistusta. Esim. orjuuden poistamista, naisten äänioikeutta ja muutenkin ihmisten tasa-arvoisuutta ajavia lakeja vastaan taistellaan kovasti. Tämä kuvastaa sitä, että monista opituista arvoista päästään todella hitaasti irti, mutta sukupolvien myötä ne arvot ovatkin jo osana vallitsevaa kulttuuria, milloin nähdään nekin asiat vain itsestään selviksi.

Lähtökohtaisesti olemme ennen kaikkea talousjärjestelmämme passiivisia ylläpitäjiä, mikä laajalti ohjaa käyttäytymistämme sekä ajatuksiamme, vaikka nyt laajalti sisäistäisit tämän kirjoituksen asioita. Mahdollisesti jopa hyväksyt suurimman osan tekstistäni, mutta silti sinun täytyy jatkaa omaa elämääsi, minkä seurauksena viikon päästä et välttämättä ehkä muista tästä tekstistä enää kuin pari lausetta, mikä ei ole ollenkaan väärin. Kokonaisuudessaan vahvistaa ainakin argumenttiani, että talousjärjestelmän rakenteellisuus pitää ihmiset tiukasti hihnassaan, mistä ei päästä helpolla irti, vaikka nähtäisiin koko touhu järjettömäksi – tämä usein tekee ihmisestä sen passiivisen ylläpitäjän, vaikka arvomaailmaan ihminen olisi kuinka eettinen ja toisinajattelija. Korotan vielä, ettei passiivisuus millään lailla väärää ole, vaan on normaalia ja odotettavaa.

5.) Tämän vuoksi tarvitsisimme rakenteellisia ratkaisuja, jos haluamme luoda todellisia muutoksia. Ihmiset täytyy saada vastaavasti passiivisesti ylläpitämään sitä, mikä ajaisi heidän omaa kuin myös yhteistä etua.

Ihmisiä kuolee päivittäinkin n. 50 000, mikä vuosittain on noin. 18 miljoonaa ihmistä, ja tämä on 1,5 kertaa enemmän kuin Natsi-Saksan aiheuttamia siviilikuolemia, ja tätä ”holokaustia” siis tapahtuu vuosittain. Joka päivä myös nukkumaan menee nälissään noin miljardi ihmistä, ettei voi kuin pudistaa päätä koko globaalin talousjärjestelmän tuottamalle rakenteelliselle väkivallalle. Kaikki olisi estettävissä, jos näihin puuttuminen olisi rakenteellista. Eli jos moraali ja eettisyys tehtäisiin rakenteelliseksi osaksi talousjärjestelmää, monet ongelmat maailmastamme häviäisivät.

Se ei auta pitkällä juoksulla, jos me tyydymme tekemään ratkaisuja, mitkä vain tähtäävät ylläpitämään nykyistä talousjärjestelmää.  Jo pelkästään lajina selviytyminen vaatisi sen, että me päästäisiin tästä passiivisuudesta irti ilman, että vain tyydymme reagoimaan nenän edessä oleviin ongelmiin. Jos emme korjaa rakenteellisia ongelmia, jotka tuottavat näitä oireita, olemme tuomittuja käsittelemään vain näitä aina vain pahenevia oireita. Eli meidän on päästävä tästä laatikon sisällä tapahtuvasta ajattelusta eroon.

Tästä sokeudesta irti pääsemiseksi olisikin sitten äärimmäisen tärkeää, että ymmärrämme näitä tekijöitä, mitkä ohjaavat käyttäytymistämme. Tämän myötä myös tajuamme, miksi päättäjämmekään eivät kykene ajattelemaan ratkaisuja olemassa oleviin ongelmiin markkinatalouden realiteettien ulkopuolelta. Toisin sanoen, meitä ohjaavat rakenteelliset mekanismit ja säännöt, jotka ovat juurtuneet niin syvälle poliittiseenkin järjestelmään, mikä takaa samanlaisen talouden toteuttamisen hamaan loppuun asti, jos emme kansana herää tästä unesta, missä me kuvittelemme nykyisenlaisen markkinatalousjärjestelmän ylläpitämisen ajavan myös yhteistä etuamme pidemmän päälle. Muutosta emme voi siis odottaa päättäjiltämme suoraan, vaan meistä on tultava tämä muutos, ja paras tapa on herättää ympärillä olevat ihmiset tähän todellisuuteen. Muutosta toki tullaan tekemään järjestelmän sisällä, mutta sitä on mahdotonta toteuttaa, jos ylipäätänsä ei ole tietoa niistä rakenteellista ongelmista – täytyy ymmärtää tarpeellisuus niiden muuttamiselle.

Meidän ajan suurimpana vaarana on sitten se, että jos emme ymmärrä näitä syy- ja seuraussuhteita, me jatketaan ympäristömme ja terveytemme tuhoamista pisteeseen, mistä emme ilman suuria ponnisteluja pääsisi enää ylös, jos edes pääsisimme. Jälleen kerran, se on illuusiota kuvitella, että näkymät muuttuisivat toisenlaiseksi, jos ihmiset olisivat laajemmin hyvätahtoisia ja moraalisia valinnoissaan; eettisyys ja moraalinen käyttäytyminen ovat markkinataloudessa nimittäin vain ylellisyyttä, jos on budjettia välittää.

Olemassa olevat hyväntekeväisyysjärjestötkin joutuvat ensiksi ylläpitämään ja varmistamaan omat toimintonsa, ennen kuin voidaan mitään antaa hyväntekeväisyyteen. Monestikin vain murto-osa lahjoituksesta päätyy sinne, mihin sitä lahjoitusapua haettiin. Myös yllättävän usein näidenkin järjestöjen omistajilla on moninkertaiset palkat verrattuna tavalliseen työläiseen, joten aina ei edes olla hirveän moraalisia hyväntekeväisyyteen perustuvissa järjestöissäkään. Tarkoitus ei kuitenkaan ole vähentää näiden järjestöjen tekemään työnjälkeä maailmalla, vaan korottaa sitäkin pointtia, että ensisijaisesti hyväntekeväisyyteen perustuvilla järjestöjenkin päätarkoitus on ensiksi varmistaa niiden oma toiminta – eli on tähdättävä voittoon. Tämäkin tavoite on täysin riippuvainen myös toisten hyvästä tahdosta ja auttamisen halusta. Eli jos ihmisillä tai yrityksellä taloudellinen tilanne ei anna ylellisyyttä välittää, se tulee suoraan heikentämään myös hyväntekeväisyysjärjestöjenkin toimintakykyä tehdä positiivista jälkeä maailmalla.

Jos haluaisimme muuttaa suuntaa, meidän pitäisi muovata talousjärjestelmä tavalla, missä suurimpina arvoina ajateltaisiin ihmisen hyvinvointia ja ympäristön eheyttä, minkä tasapainon säilyvyydestä olemassaolomme on myös täysin riippuvainen. Moraalin ja eettisyyden kuuluisi siis olevan osana rakenteita, eikä mikään ulkopuolinen ylellisyys. Malli luonnollisesti ottaisi huomioon myös fyysisen maailman realiteetin, minkä mukaan ihmisen käyttäytyminen asettuisi.

Ainoa todellinen ”diktatuuri” onkin luonto, jonka kantokykyä kannattaisi kunnioittaa ja totella, jos ei halua kaivaa omaa ja jälkipolvien ennenaikaista hautaa.