Usko mennyt työnteon kannattavuuteen Suomessa?

Itse syrjäytyneenä työmarkkinoista on alkanut uskoni ehkä hieman karisemaan työtekoon Suomessa. Kovaa työtä kannattaa tehdä, työ itsessään on kannattavaa, ja sen pitäisi olla myös taloudellisesti kannattavaa, jotta voi elää ihmiselle suotuisaa elämää ja elättää oma perhe ja viettää vapaa-aikaa. Ihmisillä on tavallisesti myös joitain harrastuksia.

Rekisteröidyttyäni työttömäksi työnhakijaksi heti lukiosta valmistumisen jälkeen 2002 kesäkuussa pitkän karenssin jälkeen työttömuusputkeni katkesi sivariin, ja se jatkui karenssin merkeissä taas sivarin jälkeen kunnes aloitin ensimmäisessä opiskelupaikassani. Lopullinen ulosajo työmarkkinoilta tapahtui sairastuttuani ja jäätyäni työkyvyttömyyseläkkeelle 2007.

Olisi kivaa joskus viettää normaalia vapaa-aikaa: Käydä ehkä elokuvissa, viettää aikaa kahviloissa, ja liikkua ehkä yöelämässä, ja tavata kavereita, tuttuja ja uusia ihmisiä, mutta kun ei ole varaa. Vaikka varmaan neljän aikaan aamuyöllä naiset lähtevät ravintolasta silloinkin vain rahamiesten matkaan, kuten oman kokemukseni mukaan myös aiemmin illalla, joten varmaan olen onnekseni säästynyt siltä pettymykseltä.

Harrastuksenikin määräytyy varallisuuteni mukaan. Koen, että olen vuosien mittaan jäänyt yksin elämässäni, kaikki vanhat koulukaverini ovat jo perheellisiä, ja he viettävät yhä enemmän aikaa oman perheensä kanssa, tai ovat minua korkeammin koulutettuja. Heillä ei ehkä ole takanaan samankaltaista 5-6 vuoden tyhjiötä elämässä, jonka vietin aamusta iltaan tehden mitään ja liikkuen tuskin edes kaupungilla, kun sairauteni oli puhjennut. En kaipaa sitä aikaa.

Niin niistä harrastuksista. Musiikin kuuntelu ja musiikin digitaalinen keräily omalle koneelle onneksi on tehty maksuttomaksi kiitos Internetin ja nopeiden nettiyhteyksien, jos joutuisin ostamaan levyjä, en voisi kuunnella musiikkia muuta kuin kirjaston välityksellä. Kirjallisuudenkin ja lukemisharrastuksen mahdollistaa onneksi maksuton kirjastojärjestelmä, ja sitten onneksi on välillä pokkarialennuksia kirjakaupassa, jonka kanta-asiakas olen. Eilen kirjoitin, kuinka pelaan parhaillaan muutamaa Nintendo 3ds-peliä. Niissä on se hyvä, että peli tarvitsee kerran maksaa, ja sitä voi pelata niin paljon, kuin huvittaa. Nettijakelu, ja esimerkiksi Nintendon tapauksessa Nintendon e-Shop mahdollistaa pelien oston digitaalisena ja se tietää halvempia hintoja ja luonnon säästymistä. Ja lisäksi esimerkiksi Indie-pelit ovat välillä tarjouksessa muutaman euron luokkaa ja niistäkin löytyy erinomaista pelattavaa. Musisointi on kallis harrastus lopulta, jos laskee kaiken, mitä siihen on sijoittanut, mutta omaksi iloksi soittelu tulee nykyisellään onneksi melko halvaksi, kun siitä ei ole muita muuttuvia kustannuksia, kuin kitaraan täytyy ostaa uudet kielet aina toisinaan ja se on aina päälle kympin per satsi. Täytyy myöntää, että olen viime vuoden aikana ostanut kaikki kielisatsini osamaksulla, ja ne on vieläkin maksamatta kokonaisuudessaan.

Kitaran kielet on fyysisiä, joita tarvitsee, ainakaan vielä ei ole mahdollista ladata netistä haluamaansa kielisettiä, ja 3d-tulostuksen turvin saisi edullisemmin kielet kitaraan. Ehkä senkin päivän vielä nään?

Musisoinnissa on taas kirjasto avittamassa, jos haluaa opetella uuden palan, sillä ainakin Turun musiikkikirjasto tarjoaa kattavasti klassisia kitaranuotteja eri aikakausilta kiitettävästi. Ja netistäkin löytyy nuotteja, siis nuotteja, eikä tabulatuureja, jotka ovat käyttökelvottomia. Niistä ei näe rytmiä, ainoastaan sävelet numeroina. Nuotit pitää olla., mutta useimmassa tapauksessa ne on onneksi nykyään ilmaisia kiitos kirjaston ja netin

Televisiota en katso juurikaan, mutta elokuvia silloin tällöin, ja onneksi sekin on tehty melko edulliseksi nykyään, kun on netin suoratoistopalveluita ja kirjastohan tarjoaa myös blu-ray ja –dvd-levyjä lainattavaksi. Haluaisin käydä elokuvissa, mutta ei ole varaa. Elokuvalipun hinta on päätä huimaava, ja sekin aktiviteetti olisi mukavaa toteuttaa oman naisystävän kanssa.

Onneksi on netti, en tulisi päivääkään toimeen ilman nopeaa nettiyhteyttä. 17-18 vuotta netissä roikkuneena minulla ei olisi mitään mahdollisuuksia harrastaa ilman nettiä oikeastaan mitään muuta, kuin fyysisten kirjojen lukemista omissa oloissa.

Olen kuullut vanhan liiton ihmisten sanovan, että ennen oli paremmin. En tiedä, sillä nettiin juurtuneena en voisi kuvitella eläväni ilman sitä, mutta toisaalta ennen ihmisten kohtasivat toisiaan useammin ja elämä oli sosiaalisempaa. Kone tai yksikään robotti tai anturiviidakko, joka kerää dataa ihmisistä pilveen, ei voi koskaan korvata ihmisten välistä fyysistä kohtaamista.

Olen joskus myös pohtinut, onko tietokoneet ja se, että tutustuin niinkin varhaisessa vaiheessa tietokoneeseen, mitä sen lopulta tein, ja Internetiin, tuhonnut elämääni ainakin osittain? Kun otin ensiaskeleita Internetissä osaltani, tyttöjä ei ollut ATK-piireissä lainkaan koulussamme, ja poikiakin oli vain pieni piiri, jota se kiinnosti. Kun toiset dokasi jokirannassa viikonloppuisin tai juhli koulun päättymistä, itse istuin illat ja yöt netissä hitaan puhelinyhteyden varassa, kun Turun puhelimella oli illasta aamuun pelkän yhden sykäyksen hinnalla ilmainen netti. Voin kiittää vanhempiani siitä, että he maksoivat netissä roikkumiseni niihin aikoihin. Jos Turun puhelimella ei olisi ollut sykäyshinnoittelua, en olisi ehkä edennyt tähän pisteeseen tietokoneiden kanssa, missä olen tänään.

Mutta silti: Palatakseni työelämään, minulla ei ole tarvittavaa kokemusta IT-alalta, näinhän ainut haastattelunikin torppautui osaltani.

Jotain pitäisi tehdä, mutta mitä?