Etusivu

Minua voi äänestää Hämeenlinnassa (johon kuuluu keskuskaupungin lisäksi myös Hauho, Kalvola (Iittala), Lammi, Renko ja Tuulos) numerolla 10 vaalipäivänä 9.4.2017 tai ennakkoäänestyksessä 29.3. – 4.4.2017. Seuraavat sivut kertovat lisää minusta ja tavoitteistani.

 

Ehdokkaana Hämeenlinnassa

Minua voi äänestää numerolla 10 vaalipäivänä 9.4.2017 tai ennakkoäänestyksessä 29.3. – 4.4.2017. Tunnukseni on Oikeudenmukaisuutta. Lyhyesti sanottuna haluan edistää valtuustossa erityisesti seuraavia tavoitteita:

  • riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut kaikille tasavertaisin edellytyksin
  • Hämeenlinnaa on kehitettävä asukkaiden ehdoilla eikä lyhytnäköisten bisnespyrkimysten ohjaamana
  • hyvä ympäristö, hyvä koulutus ja monipuoliset kulttuuripalvelut oikeudenmukaisesti kaikille

Voit lukea enemmän tavoitteistani ja ajatuksistani klikkaamalla ”Blogi”.

 

Kuka olen

Olen sosiaali- ja terveyspolitiikan professori, naimisissa, isä ja isoisä  Ennen Hämeenlinnaa olen asunut myös Tampereella, Brysselissä, Kööpenhaminassa, Helsingissä ja Hyvinkäällä.

Hyvinkäällä olin kaupunginvaltuutettu ( 1970-luvulla).. Helsingissä opiskelin valtiotieteen tohtoriksi ja lääketieteen kandidaatiksi. Työskentelin asiantuntijatehtävissä Sosiaalihallituksessa ja Stakesissa 1980-luvulta 1990-luvun lopulle. Kööpenhaminassa ja Brysselissä toimin Maailman Terveysjärjestön vanhempana asiantuntijana yhteensä lähes 4 vuotta 1990-luvulla. Tampereella olin sosiaali- ja terveyspolitiikan professori 16 vuotta, yhden 5-vuotiskauden yliopiston vararehtori ja kahdeksan vuotta sairaanhoitopiirin valtuuston jäsen. Olin urani loppuvaihessa vuoden myös Helsingin yliopiston sosiaali- ja terveydenhuollon professorina. Olen myös toiminut Päijät-Hämeen 7 kunnan kunnallisen peruspalveluliikelaitos Aavan johtokunnan puheenjohtana ja olen vuoteen 2019 asti Suomen Akatemian terveyden tutkimuksen toimikunnan jäsen.

 

 

 

Blogi

Hämeenlinnaa on kehitettävä asukkaiden ehdoilla

Kun muutin Hämeenlinnaan vuonna 2010 ajattelin, että pääsen asukkaaksi vahvan kulttuurin, koulutuksen ja sosiaali- ja terveyspalvelujen kaupunkiin. Ajattelin, että hienot järvi- ja harjumaisemat ja monipuoliset liikuntamahdollisuudet ovat käytössä. Kaupunki ulottuu Kanta-Hämeen hienoimpiin perinteisiin pitäjiin, Iittalaan (Kalvolaan), Renkoon, Hauholle, Tuulokseen ja Lammille. Ja junalla pääsee sekä Helsingin että Tampereen työpaikoilleni yhtä mukavasti kuin kyseisten kaupunkien kauimmaisista …

Sote-uudistus – historian suurin YT-prosessi?

Helsingin Sanomat julkaisi 24.3.2017 seuraavan kirjoitukseni: Sote-uudistuksesta tulisi Sipilän hallituksen esitysten toteutuessa Suomen historian suurin liikkeenluovutusprosessi. Kuntien sote-henkilöstön siirtäminen maakuntiin koskisi yli 200 000 työntekijää. Maakunnat kuitenkin joutuisivat pikaisesti yhtiöittämään kaiken toiminnan, joka avattaisiin markkinakilpailulle. Sitä seuraisi kiireinen näiden yhtiöiden tarvisemien tukipalvelujen yhtiöittäminen, joka koskisi esimerkiksi laboratorioita, kuvantamista (mm, röntgen- ja magneettikuvaus) sekä ruoka- ja …

Miksi ehdokkaaksi?

Olen Vasemmistoliiton kuntavaaliehdokas Hämeenlinnassa. Viimeksi olin yleisissä vaaleissa ehdokkaana 45 vuotta sitten Hyvinkäällä ja SKDL:n kaupunginvaltuutettuna 1973-1976. Pysyin erossa puoluetoiminnasta yli 30 vuotta, kunnes vuosi sitten liityin Vasemmistoliittoon. Politiikkaan olen kyllä pyrkinyt vaikuttamaan asiantuntijana ja mielenilmauksiin osallistumalla. Miksi haluan juuri nyt vaikuttaa myös ehdokkaana ja jäsenenä? Keskeinen syy on politiikan valtavirran oikeistolaistuminen paikallisesti, Suomessa ja …

Yhteystiedot

 

Juhani Lehto
puh. 050 372 1942
juhani.s.lehto at uta.fi
minut löytää myös usein facebookista, harvemmin twitteristä

Hämeenlinnan Vasemmisto:  http://hameenlinna.vas.fi/tietoja/