Ajan kuvia…

Tämä tilasto on mielenkiintoinen ja uunituore, julkaistu pari päivää sitten. Kolmen suurimman puolueen tasainen kärki erottuu ja joka tekee vaaleista todella mielenkiintoisen.

Vasemmistoliiton prosentit ilahduttaa ja väittäisin, että nyt sataa nuoren, nopeaälyisen  ja valovoimaisen puheenjohtajamme  Li Anderssonin ansioista ”laariin” niin että ropisee. Hän on todellakin nainen paikallaan ja selvästi uuden sukupolven poliitikko ja jolle ennustan pitkää uraa. Li on ilahduttava valopilkku miespoliitikkojen joukossa ja erottuu edukseen kaikkialla  rennon ja luontevan esiintymistaitonsa ansiosta.

Sukupuolella on toki suuri merkitys myös politiikassa ja varsinkin siinä. Filosofi Héléne Cixous kirjoitti  teoksessaan Sorties näin: On mahdotonta ennustaa mitä sukupuolierolle tapahtuu tulevaisuudessa, kahdessa tai kolmessasadassa vuodessa. Emme kuitenkaan saa ymmärtää asiaa väärin: miehet ja naiset ovat juuttuneet niin sekavaan tuhatvuotiseen kulttuurisidonnaisten määritysten verkostoon, että sitä on oikeastaan mahdotonta analysoida. Emme voi puhua ”miehestä” tai ”naisesta” ilman että joudumme ideologiseen teatteriin, jossa representaatioiden, mielikuvien, heijastusten, myyttien ja identifikaatioiden moninkertaistuminen jatkuvasti vääristää, muuttaa ja muokkaa uudelleen jokaisen ihmisen kuvitteellista järjestystä ja jo etukäteen mitätöi kaikki uudet käsitykset. (Niin&Näin 2/1995)

Näillä ajatuksilla kohti vaaleja. Huomenna vielä reippaana vaalitorille (Kyröskosken tori 9 -11) tapaamaan kuntalaisia, tarjoamme vohveleita ja hilloa, itse jaan pieniä pusseja, joka sisältää vaaliesitteitä ja muutaman pääsiäismunan kauniisti pakattuna. Muna on hedelmällisyyden ja uuden elämän symboli monissa uskonnoissa kautta maailman. Myös kalevalainen maailmansyntyruno kertoo munasta. Osittain myös siksi haluan jakaa nimenomaan munia, koska uusi ja ”parempi maailma on mahdollinen”. Olkoon muna siitä symbolina, kuten on ollut vuosituhansia.

 

 

Oudot ja rohkeat muuttavat maailmaa

23. maalis, 2017

Elokuvaohjaaja Dome Karukoski on vapaa olemaan sellainen kuin haluaa. Hän kirjoittaa Inhimillisten uutisten maaliskuun päätoimittajana, että Suomi on lähellä ihanneyhteiskuntaa, mutta ei täysin: täällä rajataan pelkojen ja uskomusten takia toisten ihmisten vapautta.

Karukoski kirjoittaa myös, että ”juuri oudot muuttavat maailman ja rohkeat järisyttävät sitä. Me kaikki voimme olla sellaisia”. Karukosken haaveena on ihanneyhteiskunta, samaan tapaan kuin se on ollut monia kertoja historiassa: 1800 – 1900-lukujen suomalaisten siirtolaisuudessa Amerikkaan oli vahva halu luoda ihanneyhteiskunta ”rapakon taakse” ja samoin Thomas Morella 1500-luvun Englannissa (kuuluisin teoksensa Utopia 1515). Dome Karukoski on siis tänään vuosisataisilla utopian jäljillä ja ajattelussa ei juuri ole eroa varhaisiin esikuviinsa:

”Siksi unelmoin Utopiasta. Humanistisesta ja optimistisesta yhteiskunnasta. Teen elokuvia, jotka ajavat tätä unelmaa. Minun ihanneyhteiskunnassani ihmiset elävät iloiten ja riemuitsevat. Utopiassani kaikilla on oikeus olla ja elää kuten haluavat. Suomi on itse asiassa todella lähellä Utopiaani. Me yritämme pitää heikoimpien puolta. Emme välttämättä aina onnistu siinä, mutta ainakin yritämme. Mutta matkaa vielä on. Me rajaamme edelleen omien pelkojemme ja uskomusten takia toisten ihmisten vapautta. Se ei vain käy. Nimittäin rajaaminen tuntuu kauhealta. Se, kun enemmistöllä on oikeus rajata pienemmän ja heikomman elämää ja rakkautta. Sen sijaan, että rajaisimme, meidän täytyy antaa mahdollisuuksia. Meidän täytyy ryhmässä antaa vapauksia ja iloa. Tämän kuukauden Inhimillisissä Uutisissa me tutkimme kerromme ihmisistä, jotka joko etsivät vapautta tai ovat sen löytäneet. Ihmisiä, joille on tullut mahdollisuuksia. Jotka ovat tehneet hypyn tuntemattomaan. Ihmisiä, jotka ovat olleet rohkeita”.

Olkaamme vapaita ja rohkeita.

 

Naisista on moneksi…

 

Pohdin usein naisen asemaa paitsi omassa arjessani, myös työpaikalla ja luottamustoimessa. Saimme äänioikeuden (1906) ensimmäisten joukossa koko maailmassa ja siitä me naiset tämän päivän Suomessa voimme olla ylpeitä edelleen.

Tämän ajan yhteiskunnassa on kuitenkin huomion arvoista se, että sukupuoli vaikuttaa edelleen elämän monissa kerrostumissa. Varhaiskasvatuksella ja koulutuksella voidaan oikeasti pureutua tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden kysymyksiin jo varhaisessa vaiheessa ja nimenomaan purkamaan hierarkioita, rasismia, seksismiä, homofobiaa ja transfobiaa.

Kunnan henkilöstöstä suurin osa on naisia, jotka työskentelevät pääasiassa hoivatyössä ja opetustoimessa. Heidän työssäjaksamisestaan on pidettävä entistä parempaa huolta ja heidän asiantuntemuksensa on otettava tosissaan ja hyötykäyttöön. Naisten keskimääräinen elinikä on 5 vuotta korkeampi kuin miesten ja omaishoitajista enemmistö on juurikin naisia. Useissa tapauksissa omaishoidosta muodostuu pakkotyötä, josta ainoa ulospääsy näyttää olevan sairastuminen tai kuolema. Itse olen työni puitteissa useinkin puuttunut omaishoitajuuden kysymyksiin, jos/kun olen huomannut, että hoitaja on kertakaikkiaan väsynyt eikä välttämättä huomaa sitä itse. Kukaan ei jaksa määräänsä enempää ja raja tulee vastaan kaikille.

Oma vaalisloganini on, että ”Parempi maailma on mahdollinen”. Olen todellakin sitä mieltä, että maailmaa voi muuttaa ja siihen ei välttämättä tarvita kuin asenteen muutos ja halu toimia yhteisen päämäärän hyväksi työllä ja tarmolla.  Kaikille kuntalaisille on taattava peruspalvelut ja on tunnistettava ihmisen elämän monimuotoisuus ja erilaiset tarpeet. Kaikilla on oikeus arvokkaaseen elämään, itsemääräämisoikeuteen ja tasa-arvoon jokaisessa elämänsä vaiheessa.

Suomalaisessa yhteiskunnassa työn merkitys on suuri. Max Weberin teos Protestanttinen etiikka ja kapitalismin henki (1905) käsittelee työn merkitystä maallisessa maailmassa ja kirjan sanoma on ajankohtainen edelleen: työetiikka on tärkeä voima sen suunnittelemattomuuden ja koordinoimattoman joukkotoiminnan vuoksi ja juuri tämä on vaikuttanut nykymuotoisen kapitalismin kehitykseen. Tapaan työni merkeissä päivittäin useita iäkkäitä naisia ja kohtaamiset ovat merkittäviä. Keskustelut ovat todella kiinnostavia ja usein nämä naiset kertovat juurikin työstään ja sen merkityksestä: ”kun mie poljin pyörällä 20 km. mennen tullen vuokrapellolle ja pistin heinät seipäälle, hoidin karjan aamuin illoin ja vielä oli neljä alle kouluikäistä lasta pirtissä hoidettavana” Kun sitten kysyin, että mitä mies teki, vastaus oli: ”hää hoiti hevosen”.

 

 

 

Hoivan arvoiset

Joukko tamperelaisia kirjoittajia julkaisi viime vuonna kirjan Hoivan arvoiset (Gaudeamus 2016). Kirjan ansioihin kuuluu se, että se selittää ja avaa ns. virallisen hoivakielen ja retoriikan ja haastaa arvioimaan nyt tekeillä olevien ratkaisujen (sote, valinnanvapaus jne.) oikeellisuutta. Kirjasta voi lukea tarinaa Kielosta, Pentistä ja Mikasta. Kielo vanhenee, Kirsti saa aivoinfarktin, Pentti ryhtyy omaishoitajaksi… Hoivatyöntekijöiden todellisuutta valottavat Kieloa hoitavien Marien Ja Allin tarinat. Ja oma lukunsa on, kun kirja esittelee dystopian suomalaisesta hoivasta parinkymmenen vuoden kuluttua.

Kaksikymmentä vuotta kuluu nopeasti, sen tiedämme kaikki. Missä tilassa vanhushoiva lienee silloin? Kuka meitä hoivaa? Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa 15.3.2017 käsiteltiin mielenkiintoisesti juuri tätä asiaa: Suomen väestökehitys näyttää juuri nyt siltä, että tulevina vuosikymmeninä koko hyvinvointivaltion perusteet joutuvat kovalle koetukselle. Hoidettavien määrä kasvaa samaan aikaan kun työssä käyvien eli palveluja rahoittavien määrä vähenee.

Suomessa syntyi viime vuonna vähemmän ihmisiä kuin kuoli. Käänne oli histo­riallinen, sillä edellisen kerran näin oli tapahtunut sotavuosina. Suomen väki­luku kasvoi viime vuonna noin 15 000:lla vain maahanmuuton ansiosta. Luonnollinen väestönkasvu on pienentynyt useana vuonna peräkkäin. Turvapaikanhakijoiden määrä ei horjuta Suomea, mutta kotouttamisen epäonnis­tumiseen ei ole varaa. Turvapaikan saaneiden ihmisten työllistyminen on osoit­tautunut hitaaksi ja hankalaksi. Heidän työllistymisensä olisi kuitenkin koko yhteis­kunnan etu.

Olen huolestunut huoltosuhteesta, vanhusväestön määrästä, hoivaa tarvitsevien määrästä ja hoivan tekijöistä. Näyttää siltä, että tulevinakin vuosina Suomen väkiluku kasvaa vain maahanmuuton seurauksena. Pidän erittäin tärkeänä maahanmuuttajien koulutusta ja työhön ohjausta, vanhusväestömme tarvitsee lähivuosina runsaasti hoitavia käsiä ja mistä niitä saadaan, jos kantasuomalaisten syntyvyys laskee vuosi vuodelta?

Teksti: Hesaria (15.3.2015) ja Hoivan arvoiset -teosta referoiden Raija Westergård

Hoivan arvoiset-teoksen kirjoittajat: Hanna-Kaisa Hoppania, Olli Karsio, Leena Näre, Antero Olakivi, Liina Sointu, Tiina Vaittinen ja Minna Zechner.

Säästöjä?

Kirjoitan myös toista ajankohtaista työhöni liittyvää blogia ja ajattelin turhien päällekkäisyyksien välttämiseksi kopioda myös niitä kirjoituksiani tähän silloin tällöin. Kaikki julkinen kirjoittamiseni ja niiden aihepiiri joka tapauksessa liikkuu samoissa teemoissa, miksi en siis yhdistäisi  ja linkittäisi näitä toisiinsa.

Linkki kotisivuilleni ja Aurinkorinteen blogiin tässä: http://www.raijawestergard.suntuubi.com

Parempi maailma on mahdollinen!

Minun vaaliteemani on ”Parempi maailma on mahdollinen”. Kyllä, aina on mahdollisuus parantaa maailmaa ja vaikka esteet joskus tuntuvat kovin vaikealta ylittää, mahdottomalta, kaikki on kuitenkin mahdollista, koskaan ei pidä luovuttaa.

On tärkeää myös haastaa luutuneita käsityksiä ja pysähtyneitä toimintatapoja arjessa Työtä ei enää tehdä samalla tavalla kuin esimerkiksi vielä 1970-luvulla, sukupolvi  ellei jopa kaksi on vaihtunut ja siksi on tärkeää ymmärtää uuden työn ideologia ja monimuotoisuus.

Vasemmistolainen politiikka on mahdollisuuksien politiikkaa. Punavihreässä yhteiskunnassa kaikkille luodaan mahdollisuuksia tavoitella hyvänä pitämäänsä elämää. Lisäksi tässä yhteiskunnassa edetään pelkästä mahdollisuuksien ja oikeuksien tasa-arvosta todelliseen tasa-arvoon, jossa jonainen voi täysin toteuttaa taipumuksiaan ja kykyjään. (Punavihreä tulevaisuus-asiakirja 2013)

Viime päivinä on paljon puhuttu valinnanvapaudesta liittyen aina vaan vellovaan sote-keskusteluun. – Asiantuntijat ovat tyrmänneet hallituksen esittämän mallin. Se pikemminkin kasvattaa kustannuksia kuin vähentää. Ns. valinnanvapausmalli siis uhkaa yhtä sote-uudistuksen keskeisistä tavoitteista, sanoo Paavo Arhinmäki.

– Suomalaisten tasa-arvoisten sosiaali- ja terveyspalveluiden turvaamiseksi hallituksen on luovuttava nyt esitetystä valinnanvapausmallista. Tässä asiassa pääministeri Sipilä voi nojata opposition tukeen. Me olemme valmiita neuvottelemaan esitetyn sote-mallin uusiksi.

No niin, että tällaista. Saa nähdä miten tuo sotesoppa lopultakin valmistuu. Eikös sitä sanota, että mitä enemmän kokkeja, sitä huonompi soppa. Itse olen sangen epäileväinen, mutta toki tämä asia täytyy viedä maaliin.