Järjen käytöstä ja asiantuntemuksesta

Eilen käytiin välikysymyskeskustelu eduskunnassa SOTE-uudistukseen ja varsinkin siihen liittyvään valinnanvapausmalliin liittyen. Hallitus pyrkii ajamaan tämän katastrofaalisen uudistuksen maaliin tämän hallituskauden aikana riippumatta siitä, että lähes kaikki asiantuntijat vastustavat mallia ja toteavat sen johtavan ennennäkemättömään eriarvoisuuden lisääntymiseen yhteiskunnassamme. Tässäkin asiassa hallitus jättää omaan arvoonsa sen kaiken osaamisen ja asiantuntemuksen, jota alan tutkijoilla ja asiantuntijoilla on, ja ajaa mallia yksinomaan ideologisista syistä. Koko hallituskauden ajan hallitus on vähätellyt osaamista ja asiantuntemusta lähes kaikissa päätöksissään ja mm. (onneksi kaatuneen) hallintorekisteriuudistuksen yhteydessä kutsui omaa kantaansa vastustaneita asiantuntijoita mm. ”kaiken maailman dosenteiksi”. Hallitus on tehnyt jatkuvasti järjenvastaisinta politiikkaa mitä on tässä maassa koskaan nähty. Se näkyy kautta linjan mm. mainituista uudistuksista uuteen alkoholilakiesitykseen ja legendaarisiin keskusteluihin räjähtelevistä lepakoista ja tuulivoiman terveyshaitoista.

Pääministeri esittelee mitä ihmeellisimpiä prosessikaavioita erilaisista asioista ja uskottelee, että niihin sisältyy jonkinlainen suurempi tieteellinen insinöörilogiikka. Tekniikan alan ammattilaisena voin sanoa, että näistä hämäristä kaavioista on logiikka varsin kaukana. Tällaisella logiikalla insinööri Sipilä tekee itsensä naurettavaksi muun insinöörikunnan silmissä ja on häpeäksi koko ammattikunnallemme. Ja se on kyllä kollegoideni keskuudessa huomattu puhumattakaan muiden alojen ammattilaisista, asiantuntijoista ja osaajista.

Lisään vielä oheen sen legendaarisen SOTE-prosessikaavion ihan vaan muistutukseksi siitä millä tolalla tämän hallituksen logiikka on. Huomatkaa myös kuvassa olevat asiakkaiden iloiset hymynaamat. Uudistuksen toteutuessa on hymy kaukana. Järki hoi!