Äänestä kuntavaaleissa! Olet muutakin, kuin pisara valtameressä.

Huomenna on vaalipäivä ja viimeinen äänestyspäivä. Mikäli kuluvan vuosituhannen trendi jatkuu, kuntatason päättäjiä on valitsemassa suurin piirtein puolet äänioikeutetuista. Äänestysaktiivisuus on vaaleista toiseen laskenut, vuonna 2012 koko maan äänestysprosentti oli vain 58,2%. Lukemia katsellessa tuntuu, ettei kuntalaisia kiinnosta, millaiset arvot paikallispolitiikkaa ohjaavat, millaista poliittista valtaa heihin tullaan jatkossa käyttämään. Vai onko syy sittenkin jossain muualla?

Muutamia vaalipaneeleja seurattuani olen saanut vaikutelman, ettei kovinkaan moni ehdokas ole mistään asiasta mitään mieltä. Vaikutelmalla tuskin on kovinkaan paljoa tekemistä todellisuuden kanssa. Suurin osa ehdokkaista on aktiivisia, aidosti osallistumishaluisia kuntalaisia, joilla on toiminnassaan myös henkilökohtaisia intressejä. Vaalien alla tapahtuva ehdokkaiden pyrkimys miellyttää mahdollisimman montaa kuulijaa johtaa äänestäjän silmissä ehdokkaiden ja puolueiden arvomaailmojen hämärtymiseen, ehdokkaat muuttuvat saippuanliukkaiksi poliitikoiksi, joista otteen saaminen on liki mahdotonta.

Juuri mikään asiahan ei ole mustavalkoinen, vaan kaikki vaikuttaa lopulta kaikkeen. Sen ei kuitenkaan pitäisi johtaa älylliseen epärehellisyyteen. Aatteiden ja arvojen erojen esille tuominen on tärkeää paitsi valintansa kanssa päätään raapivalle äänestäjälle, myös vaalien välissä tehtävän politiikan kannalta. Mikäli yksikään ehdokas, tai puolue ei uskalla keikuttaa venettä, ei myöskään tapahdu muutoksia.

On helppoa ja tuntuu turvalliselta olla kysymättä, kyseenalaistamatta ja haastamatta asioiden vallitsevaa tilaa. Vallan haastaja joutuu väistämättä konfliktiin, sillä se jolla valta on, on luultavimmin varsin tyytyväinen omaan asemaansa ja haasteen kohdatessa puolustautuu. Poliittisen vallanpitäjän puolustautumisen tehokkaimpia ja käytetyimpiä keinoja on väittää haastajaa epärealistiseksi, tai tietämättömäksi: mitätöidä haastajan ominaisuuksia, sen sijaan, että vastaisi haasteeseen. Samalla väistetään esiin nostetut aidot huolet totetutettavasta politiikasta.

Olisi hyvin mielenkiintoista nähdä millaista politiikkaa kunnissa tehtäisiin, mikäli kaikki käyttäisivät vaaleissa äänensä ja osallistuisivat rohkeasti poliittiseen keskusteluun. Tulevien valtuutettujen tulee tehdä kaikkensa, että kunnallispolitiikassa kuullaan ja todella huomioidaan kuntalaisten ajatuksia. Päätöksenteon suunnan tulee olla alhaalta ylöspäin, eikä ylhäältä sanelua. Ensimmäinen keino saada ruohonjuuritason ääni kuuluviin, on äänestää vaaleissa itselleen sopivaa ehdokasta, puolueesta, joka ajaa periaatetasollaan ja käytännön toimillaan sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja yhteiskunnallisen tasa-arvon asiaa. On kunnia edustaa sellaista puoluetta.

Vasemmistoliiton puoluevaltuuston ensimmäisen varapuheenjohtajan, Suldaan Said Ahmedin sanoihin on hyvä lopettaa tämä viimeinen blogikirjoitukseni ennen vaalitulosten ratkeamista: https://www.youtube.com/watch?v=ziHD0YMtsT0

PS. Ettei tämä kirjoitus jää sanahelinäksi vielä kertaus omaan toimintaani vaikuttavista arvoista(vaikken näissä juurikaan puhu kaavoituksesta, automarketeista, koulutuksesta, Kajaanin elinvoimatekijöistä yms. valtuustoissa päätettävistä asioista, mielestäni nämäkin liittyvät kuntapolitiikkaan):

-Nykyinen kulutuksen jatkuvaan kasvuun perustuva yhteiskuntamalli on haastettava kaikilla tasoilla. Oikeistoliberaalinen(ja samalla hyvin konservatiivinen) talouskasvu-ideologia on kestämätön luonnon sietokyvyn ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden toteutumisen kannalta.

-Markkinatalousvetoisen politiikan sijaan, tulee siirtyä kohtuutalouteen. Hyvinvointi ja oikeudenmukaisuus ei saa olla kiinni rahasta. Raha tulee palauttaa vaihdon välineeksi. Kansainvälisestä keinottelusta kärsii suurin osa maapallon asukkaista.

-Politiikan tulee olla läpinäkyvää, julkiset palvelut ovat yhteistä omaisuuttamme. Julkisten palveluiden yksityistämisellä voidaan tarkoitushakuisesti kätkeä palveluiden yksityiskohtia ja mm. pelata palveluihin tarkoitettuja verovaroja keinottelijoiden taskuihin. Kuntalaisilla on oikeus tietää, mitä heidän omaisuudellaan tehdään.

-Luonto on kaiken toiminnan perusta. Sitä on kunnioitettava, luontoarvot tulee huomioida ensisijaisena prioriteettina kaikessa päätöksenteossa.

-Sosiaalinen oikeudenmukaisuus, yhteisyys. Jyrkkä ei rasisimille, kyllä ihmisyydelle! Sitä, joka tarvitsee apua, tulee auttaa riippumatta tämän kansallisuudesta, taustasta, uskonnosta, aatteesta, kulttuurista, seksuaalisesta suuntautumisesta, sukupuolesta, perimästä, sairaudesta, tai varallisuudesta(jne.). Elämme kaikki samalla planeetalla, emme omista sitä, vaan se omistaa meidät. Emme myöskään omista toisiamme, eikä yksikään ihminen ole laiton.

-Lokaali on globaalia! Jokainen teko vaikuttaa kokonaisuuteen.

Ovatko leikkauslistat vasemmistolaista politiikkaa?

Eilen minulle esitettiin Kajaanin Vasemmistonuorten järjestämässä “Kultturellissa kuntavaali-illassa” kysymys, mistä Kajaanin kaupungin palvelusta olisin valtuutettuna valmis leikkaamaan ensin. Kysymys sisälsi väitteen, “koska on pakko säästää”. En muista tarkkaan mitä vastasin, olin niin häkeltynyt kysymyksen vaikeudesta. Nyt, kysymyksen luonnetta vähän enemmän puntaroineena pohdiskelen, miksi sellaista pitää edes kysyä? Miksi sellaista kysyy vasemmistolainen toiselta vasemmistolaiselta?

Itse en ole hakemassa valtuustoon laatiakseni neljä vuotta leikkauslistoja, vaan koska haluan tuoda kuntapolitiikkaan eteenpäin suuntaavaa, sosiaalisesti oikeudenmukaista arvopolitiikkaa. Jos on pakko säästää, leikkauspolitiikka on pohjimmiltaan sen vastakohta. Leikkaukset ym. hätätoimet tuppaavat tulemaan bumerangina takaisin esim. sosiaalisten ongelmien, sairauksien, rikollisuuden, luonnon pilaantumisen ja yhteiskunnallisen eriarvoistumisen, eli juuri niiden asioiden, joita vasemmistolaisessa arvomaailmassa pyritään ihan poliittisella ohjelmatasollakin estämään, muodossa. Yksinkertaistetusti: leikkaus ei ole sama asia, kuin säästö, vaikka poliittinen oikeisto niin väittäisikin.

Todellista säästöä on satsaaminen heikossa asemassa olevien ihmisten aseman parantamiseen ja turvallisuuden lisääminen avoimen päätöksenteon ja yhteisölliseen kokemukseen ja toimijuuteen kannustamisen kautta, luonnon tulkitseminen elämän perustana, eikä raaka-aineresurssina, sekä uusien lähestymiskulmien etsiminen jo havaittuihin ongelmiin. Se on säästöä pitkällä tähtäimellä. Pörssiyritysmaailmasta julkisyhteisöjen politiikan laadunseurantaan omaksutut kvartaalikatsaukset ovat loppujen lopuksi erittäin huonoja sosiaalisen oikeudemukaisuuden ja hyvinvoinnin mittareita.

Loputon valtion ja kuntien taloustilanteesta riippumaton leikkauspuhe, jota olen koko aikuisikäni saanut kuulla, olipa sitten taloudellinen nousu- tai laskukausi, perustuu pohjimmiltaan utooppiseen kuvitelmaan rahatalouden ja talouskasvun ylivoimaisuudesta muihin elinvoimatekijöihin nähden ja siihen poliittisen vasemmiston olisi syytä alkaa esittää vastauksia. Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja kohtuutalouden visiot täytyy nostaa poliittisen ajattelun kärkeen. Onkin ilo havaita, että monella vasemmistolaisella on todella ajatustensa pohjalla loputtomaan talouskasvuun perustuvan kulutusyhteiskuntaideologian haastamisen halu ja tarve. Todellinen haastaminen tapahtuu lopulta vain aiheesta puhumalla ja omia ajatuksia käytäntöön soveltamalla yhtälailla politiikan ja yhteisöjen, kuin yksilöidenkin tasolla. Yhteiskunnalliset utopiat, visiot ja poliittisen puheen määrittäminen eivät ole, eikä niiden pidä olla poliittisen oikeiston yksinoikeuksia.

Keitä tuleviin valtuustoihin eri puolilla maata valitaankaan, nostakaa katse pois leikkauslistoista, siirtäkää se ihana, auringon lailla häikäisevä peilikuvanne hetkeksi syrjään ja katsokaa ympärillenne. Katsokaa eteenpäin, miltä todella haluatte kuntanne näyttävän – ei nyt, vaan aikaisintaan kymmenen vuoden päästä. Unelmoikaa, visioikaa, revitelkää oikein kunnolla ja tehkää poliittiset ratkaisunne näkymänne mukaan. Kaikki unelmanne eivät varmasti toteudu, mutta on tärkeää suunnata energiaa niiden suuntaan. Tämä aika on teillä lainassa tulevalta ajalta. Käyttäkää se sitä silmällä pitäen.

Kohtuutaloudesta: http://www.e-julkaisu.fi/kohtuusvaarassa/onnen_aikoja_rajallisella_planeetalla/

Kulttuurivisioita Kajaanille

Kovin monelle ei sano mitään Lyonin malli. Kovin monelle ei myöskään sano mitään prosenttiperiaate. Avataanpa näitä termejä vähän.

Prosentti rakennushankkeista taiteeseen

Prosenttiperiaatteessa on pohjimmiltaan kyse siitä, että prosentti rakennushankkeiden budjeteista käytetään hanketta koskeviin taidehankintoihin. Tarkoituksena on parantaa ympäristöjen viihtyisyyttä taiteen avulla, parantaa taiteilijoiden työllistymisedellytyksiä, sekä tarjota kansalaisten arkeen taide-elämyksiä. Tämä koskee sekä yksityisiä, että julkisia rakennushankkeita, joskaan siihen ei mitään lakisääteistä velvoitetta ole. Useissa kunnissa on kuitenkin jo vuosia ollut voimassa periaatepäätös taiteen rahoitukseen käytettävästä prosentista julkisissa rakennushankkeissa jo vuosia.

Prosenttiperiaatteen käytöstä on lukuisia hyviä, erilaisia esimerkkejä eri kaupungeista, yleensä periaatetta on toteutettu parhaalla menestyksellä kaupungeissa, joissa siitä on otettu käyttöön jokin selkeä toimintamalli. Esimerkiksi Kajaanilla ei tällaista mallia ole, vaikka esim. nykyisen uimahallin taidehankinnat on ymmärtääkseni prosenttiperiaatteen pohjalta toteutettu. Kajaanin kaltaisessa paikassa näkisin oman mallin kehittämisen erittäin varteenotettavaksi satsaukseksi tulevaisuuteen. Tästä lisää tuonnempana…

Kärkihanke4: Prosenttiperiaate sosiaali- ja terveyssektorille?

Taide lisää tutkitusti ihmisten hyvinvointia ja terveyttä. Paitsi monia sairauksia ja esimerkiksi syrjäytymistä ennaltaehkäisevää, taiteen on havaittu myös nopeuttavan useista sairauksista parantumista. Suhtaudun hyvin kriittisesti useaan Suomen nykyisen hallituksen toimeen, täydeltä fiaskolta näyttävä sote-uudistus etunenässä, mutta eräänä oikeasti hyvänä hankkeena on ollut rakennushankkeiden prosenttiperiaatteesta mallia ottava ajatus, että 1% prosentti sote-palveluiden rahoituksesta käytettäisiin taiteeseen.

Tässä on kyse siitä, että ”Luodaan nykyisen rakennushankkeisiin kytkeytyvän prosenttiperiaatteen rinnalle uusi toimintapa, jolla voidaan sujuvoittaa taide- ja kulttuurisisältöisten hyvinvointipalveluiden hankintaa sosiaali- ja terveyssektorille. Sen piirissä olisivat visuaalisten taiteiden lisäksi myös muut taiteenalat (esim. musiikki, tanssi, teatteri, kirjallisuus) ja kulttuuri laajemminkin (esim. muistelutoiminta). Pitkän tähtäyksen tavoitteena on saada taide- ja kulttuurilähtöiset hyvinvointipalvelut vakiinnutetuiksi osaksi sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteita ja hyvinvoinnin seurantaa.

Määrärahalla tuetaan kuntia, kuntayhtymiä ja muita toimijoita siinä, että ne kehittävät olemassa olevia hyviä käytäntöjään tai uusia toimintatapoja, hyödyntäen myös digitaalisia sisältöjä ja teknologioita, ja siten lisäävät eri taiteenalojen ja kulttuuripalveluiden tarjontaa ja parantavat taiteen saavutettavuutta sosiaali- ja terveydenhuollossa. Toimenpiteen toteutuksessa sovelletaan myös kokeilukulttuuria eli uusien toimintatapojen etsimistä ja testausta kokeilujen avulla. Valmis 12/2018.” (http://valtioneuvosto.fi/hallitusohjelman-toteutus/osaaminen/karkihanke4)

Taiteen kiistattomat vaikutukset terveyteen ja hyvinvointiin huomioiden tuntuisi yksinomaan luontevalta, että sosiaali- ja terveyssektori osallistuisi taiteen rahoittamiseen järjestelmällisesti ja tähän hallituksen avauksessa pyritään. Taidekentällä on kuitenkin ollut runsaasti epäselvyyttä siitä, mitä tämä ”kärkihanke4” tarkoittaa mm. taiteen autonomian kannalta. Useita taiteentekijöitä on arveluttanut uudistuksen liittyvä puhe ns. ”hyvinvointitaiteesta”, tai ”hoivataiteesta” – aletaanko taiteen tekemiselle asettaa kriteerejä taidekentän ulkopuolelta, eikö taide itsessään ole arvokasta? Kysymykset tuntuvat usein liittyvän pelkoon perinteisten taideinstituutioiden nykyisen kaltaisen merkityksen katoamisesta, niistä paistaa huoli itsenäisen taiteilijan omanarvon tunteen menettämisestä: ”enkö ole enää oikea taiteilija?”.

Huolestuneiden on syytä muistaa, että pohjimmiltaan kyse on kuitenkin taiteen rahoituksesta, joka uudessa mallissa tulisi sote-budjeteista, ei jo ennestään niukoista taiteen ja kulttuurin määrärahoista. Toisin sanottuna sillä ei pitäisi olla kovinkaan kummoista vaikutusta perinteisiin opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämiin taideavustuksiin. OKM:han on jo vuosia rahoittanut yhtälailla perinteisiä taideinstituutioita ja perinteistä taidetta, kuin erilaisia uusiakin avauksia. Uusi malli toisi oikein toteutettuna erittäin toivotun lisän taiteen rahoitukseen.

Mitä taiteen autonomiaan uudessa mallissa tulee, ainakin näin yhteisötaiteeseen erikoistuneen tekijän näkökulmasta on täysin luontevaa, että hankkeen taideprojekteja suunnitellaan yhdessä ao. sote-toimijoiden kanssa. Tilanne ei tietenkään saa olla se, että sote-asiantuntijat yksin määrittelevät sisällön ja siten myös taiteen laadulliset kriteerit taitelijoiden ohi. En näkisi sellaista toimintaa taidekentän edustajana hedelmällisenä, taiteen vahvuuksiin kuuluu erityisenä piirteenä spontaanius ja rohkeat irtiotot arkisista realiteeteista. Päin vastoin, sanelumalli luultavasti karkottaisi osaavimmat ja intohimoisimmat taiteen tekijät mallin piiristä. Onkin äärimmäisen tärkeää, että taiteen tekijät eivät pelkästään tule kuulluksi, vaan myös aktiivisesti osallistuvat kärkihanke4:n suunnitteluun. Tässä tarvitaan yhtälailla perinteisiä yksilötaiteen, kuin meitä soveltavan taiteen ja yhteisötaiteen tekijöitä.

Lyon – Kajaani -kulttuurista ja taiteesta elinvoiman kärki

Lyon on Ranskalainen, suomalaisittain katsoen suuri, suunnilleen kaksi kertaa Tampereen kokoinen kaupunki, jolla on varsin komea kulttuurihistoria. Kajaaniakin monet ulkopaikkakuntalaiset kadehtivat sen kulttuurihistorian, nykyisen kulttuurielämän ja korkeatasoisen taidekentän vuoksi. Kajaani tosin on piskuinen, väestön keski-iältä vanhemman sorttinen ja elinkeinorakenteeltaan(ainakin perinteisesti) teollisuusvaltainen kainuulaiskaupunki, jossa on korkea työttömyysaste. Myös Lyonia on vaivannut kova työttömyys ja sosiaaliset ongelmat suurkaupungille tyypillisine ongelmalähiöineen. Lyon on suurimmasta osasta suomalaiskaupunkeja poiketen ottanut kaupungin elinvoiman kehittämisen kärjeksi ja tärkeimmäksi vetovoimatekijäksi kulttuurin. Siis ei esim. talouden ja työllisyyden, joiden vetovoimaisuutta koko Suomi pakkomielteisen mantran lailla nykyään toistelee. Itseasiasiassa Lyonin budjetista peräti 20% on suunnattu kulttuuriin.

Tämä poliittinen valinta on kaiken kaupunkipolitiikan ydin. Toinen kriittinen tekijä on, että kulttuuria ei ymmärretä Lyonissa erilliseksi saarekkeeksi, vaan kaupunkipolitiikan sykkiväksi sydämeksi.
(Sara Kuusi, Ari Tolvanen Lyonin kulttuurityön malli 2011)

Päätös tehtiin, kun aiemmin Lyonin vetureina toimineet teollisuuslaitokset eivät enää jaksaneet pärjätä globaalin kilpailun hullunmyllyssä. Monen yllätykseksi päätös johti nopeasti tuloksiin, aiemmista ongelmalähiöistä tuli monimuotoisia yhteisökulttuurin keskuksia, kulttuuripöhinän ympärille syntyneet taidetapahtumat alkoivat vetää vierailijoita joka puolelta maailmaa ja monet muut suuret kaupungit Ranskassa ja vähitellen muuallakin alkoivat omaksua Lyonin mallin käytänteitä.

Miksei vastaava voisi toimia pienemmilläkin paikkakunnilla – kuten Kajaanissa? Kajaanilla on omat ongelmakohtansa, ehkäpä suurimpina syrjäytyminen ja väestön vanheneminen, jotka tuovat haasteensa erityisesti sosiaali- ja terveyspalvelujen puolelle. Tämän hetkiset elinvoimastrategiat tuntuvat tähtäävän lähinnä nopeaan rahan tekoon muuttamalla yhteistä luontopääomaamme, metsää, tukkipinoiksi piittaamatta vähääkään luonnon monimuotoisuudesta, sekä vesistöjen ja maaperän halpamyyntiin monikansallisille kaivosyhtiöille. Voitot lämmittävät muutamana työpaikkana ja sitä kautta saatavina verotuloina hetken aikaa, erityisen lämmintä on kuitenkin vain sillä, joka käärii suurimmat voitot jossain pörssimaailman absurdeissa ulottuvuuksissa. Pikavoittojen tuoman lämmön karattua jäljelle jää vain pilattu luonto ja karu maisema.

Kajaanissa on pitkät perinteet teolliselle työlle ja sille kaikki ansaitsemansa kunnia annettakoon, samoin ansaitsemansa kritiikki, mutta olisiko jo lopulta aika katsoa tarkemmin ja, luontovertausta käyttäen, nähdä metsä puilta: Kajaanin taiteen ja kulttuurin korkea taso ja kansainväliseen luokkaan kuuluva kiinnostavuus tulee esiin lähes poikkeuksetta, kun vierailee muilla paikkakunnilla. Viimeksi olen kuullut Pohjois-Karjalan pääkaupungissa Joensuussa kiirivän, peräti hauskan, mutta silti kajaanilaisen itsetuntoa hellivän sanonnan: ”Kajaani on taiteen suhteen Suomen Ruotsi: siellä tehdään aina kaikki vähän muita edellä!” Jos Kajaani jostain tunnetaan, niin sen uutta luovasta ja omaperäisestä kulttuurikentästä.

Näin siis muualla. Saisimme itsekin lopulta tunnustaa sen arvon. Tehdään kulttuurista Kajaanin ykkösjuttu! Tai Kajaanista kulttuurin ykkösjuttu! Ei se hetkessä tapahdu, eikä sitä saa kukaan yksin aikaan. Paikalliset taide- ja kulttuurilaitokset ja yhteisöt ovat tässä työssä kuitenkin jo hyvällä alulla, samoin viime vuosien projekti- ja hanketason viritykset nuoriso-, sote- ja taidesektorien yhteistyöstä ovat olleet vähintäänkin rohkaisevia. Seuraava tarvittava vaihe on yhteinen tahtotila päättäjätasolla. Prosenttitaiteen Kajaanin mallin luomisesta ja käyttöön otosta voi olla hyvä aloittaa. Mallia luodessa on koko ajan syytä pitää mielessä, että kestävin kulttuuri rakentuu ruohonjuuritasolta, yhdessä luoden, eikä ylhäältä sanellen.

Vielä sananen yhteisötaiteesta
Lopuksi suosittelen lukemaan tämän hienon yhteisötaidetta käsittelevän puheenvuoron punk-runoilijaksi tituleeratulta Susinukke Kosolalta: http://www.koneensaatio.fi/blogi/yhteisotaide-siltana-yksilollisyyden-ja-yhteisollisyyden-valilla/

 

Vasemmistolainen luontokeskustelu

Huomenna 24.3. vedän Vasemmistonuorten Kajaanin piirijärjestön koollekutsumaa luontokeskusteluiltaa. Pääkeskustelijoiksi on kutsuttu Kajaanin vasemmiston kunnallisvaaliehdokkaita vahvistettuna Lappi-taustaisella Vasemmistonuorten puheenjohtaja Anni Ahlakorvella.
Keskustelua on tarkoitus käydä Suomen luonnonsuojeluliiton kuntavaaliteemojen pohjalta. Teemat kätkevät alleen hyvinkin laajoja aiheita, joten niiden toteuttamismahdollisuudet eri paikkakunnilla ovat varmasti hyvinkin erilaisia. Kajaanissa esiin nousevien kysymysten luulisi liittyvän ainakin metsäluontoon, avohakkuisiin, kaivosteollisuuteen, vesistöjen suojeluun ja käyttöön, sekä liikkumiseen paikasta toiseen. Myös vireillä oleva Kajaaninjoen uuden sillan rakennushanke herättänee ajatuksia.

Luontoasiat näyttävät jakavan mielipiteitä voimakkaasti Vasemmistoliiton sisällä. Kuvaavaa on, että esim. Ylen vaalikoneen vastausten perusteella suurin hajonta Vasemmistoliiton ehdokkaiden vastauksissa tuli väitteeseen “yksityisautoilijoita suositaan liikaa kaavoitusratkaisuissa“. On taatusti lukuisia henkilökohtaisiin tunteisiinkin meneviä seikkoja, jotka vaikuttavat yksittäisten Vasemmistolaisten eriäviin mielipiteisiin ympäristöasioissa. Siksi aiheesta käytävä puolueen sisäinen keskustelu tuntuu erityisen tärkeältä. Oikeudenmukaiseen ja tasa-arvoiseen maailmaan, jota Vasemmisto erityisesti haluaa edistää, on mahduttava erilaisia ajatuksia, joita pitää pystyä tuomaan esiin ilman pelkoa nettilehtien keskustelupalstoilta liiankin tutuista solvauksista.

Oma päällimmäinen mielipiteeni on, että nykyinen globaalikapitalismiin ja jatkuvaan kulutuksen kasvuun perustuva yhteiskuntamalli on luonnon, ympäristön ja yhteisöllisyyden kannalta tuhoisaa. Ihmiskunnan tarve, tai pikemminkin taipumus, tuhota korvaamattomia luonnonvaroja ja hävittää maapallon hiilinielut avohakkuilla on seurausta tästä mallista. Helppoja vaihtoehtoja on olemassa jo kuntatasollakin sovellettavaksi, hyvinä jo käytännössä toimivina esimerkkeinä omavaraisuuteen innostavat kaupunkipalstat, sekä kertakäyttökulutusta vähentävät jo muutamien kaupunkien kirjastoissa toteutettavat urheiluvälineiden lainauspalvelut, joita hyvinkin voitaisiin laajentaa paljon laajemmalle käyttöesineiden kirjolle – se, miten suosittua vastaavista ruohonjuuritason malleista tulee, on paljolti kiinni niiden toteutustavasta. Myös mm. aikapankit ovat kiehtovia haastajia nykyisen kaltaiselle kulutusyhteiskunnalle. Kohtuuttomasta haaskaamisesta ja luonnon varojen ylikulutuksesta on siirryttävä kohtuutalouteen. Muutos lähtee lopulta pienistä yksiköistä, kuten yksilöistä, yhteisöistä, työpaikoista, kunnista ja kaupungeista.

Ensimmäinen blogahdus: Minimitavoite ja painavaa asiaa

Isoimmat vaalikoneet on nyt vastattu ja ehdokasnumeronkin sain tänään.  Olen nyt toista kertaa ehdolla kunnallisvaaleissa, tällä kertaa Kajaanissa(viimeksi Oulussa). Vähimmäistavoitteenani on saada enemmän ääniä, kuin viime vaaleissa. Huomionarvoista tavoitteessa on, että Oulussa asuu n. 200000 ihmistä, Kajaanin asukasluvun pyöriessä 40000 huitteilla.

Tärkeämpää, kuin oma äänimääräni on kuitenkin lopulta nostaa omia ja puolueeni teemoja ja arvoja esiin. Aloitetaan bloggaus teemalla, joka liittyy sekä omiini, että muutaman mutkan kautta puolueenikin kärkiteemoihin:

Itselleni on vuosi vuodelta yhä tärkeämmäksi teemaksi noussut luonto ja luonnonsuojelu. Kaikki elämä, kuten kaikki ihmistoimintakin perustuu luontoon. On järkyttävää tajuta, miten toimintamme on viimeisen sadan vuoden aikana saanut ilmaston piiputtamaan ja uuden globaalin sukupuuttoaallon käynnistymään. Ihmiskunta on kuvitellut tehneensä niskalenkin villinä uhmaavasta luonnosta fossiilisten polttoaineiden, kuten öljyn ja hiilen massiivisen hyödyntämisen avulla. Tuo niskalenkki näyttää kuitenkin vähitellen osoittavan harhaisuutensa, kun alati pahenevat kuivuusaallot sysäävät kokonaisia kansakuntia nälkään, konflikteihin ja pakolaisuuteen. Kyse on valtavan mittaluokan asioista, joista näemme kerrallaan vain pieniä palasia norpille hätätoimenpiteenä kolattavina talvipesinä,  lisääntyvinä sinilevähavaintoina, tai turvapaikan hakijoiden määrän kasvuna. Mittaluokasta huolimatta kunta- ja jopa yksilötasolla voidaan ja täytyy tehdä ratkaisuja, jotka vaikuttavat sosiaalisesti oikeudenmukaisempaan ja ekologisesti kestävämpään maailmaan. Noiden ratkaisujen aika on nyt ja täällä, myöhemmin, jossain muualla voi olla jo liian myöhäistä.