Hyvä kiertää

Eilen illalla työpäivän päätyttyä hämärässä tuli vastaan mies, kun olin varikolta lähdössä. Mies on tuttu työtoveri vuosien takaa. Hän moikkasi.

”Moi Pena, päätettiin vaimon kanssa äänestää tänä vuonna Vasemmistoliittoa”, mies kertoi.

Ilahduin. ”Ai, mahtavaa, onpa kiva juttu”, vastasin.

Hän ei ollut kuitenkaan päässyt vielä asiaan, vaan paljasti sen nyt: ”Äänestettiin numeroa 397.”

Se oli mahtava tunne, meinasi tippa nousta silmiin. En ole tehnyt vaalityötä työpaikalla, eikä siellä vaalityötä voikaan tehdä. En tiennyt, että hän edes tietää, että olen ehdolla. Tämä tilanne tuli siksikin yllättäen.

Työpaikalla olen kyllä hoitanut pitkään työntekijöiden yhteisiä etuja ensin varikon luottamusmiehenä ja sitten koko yhtiön pääluottamusmiehenä. Sitä kautta olen tietysti hoitanut myös hänen etujaan. Olen tehnyt järjestötöitä ja vapaaehtoisuuteen pohjautuvia töitä vuosikausia. En ole laskenut vastikkeita työstä, en ole laskenut näiden töiden tunteja.

Oli liikuttava hetki ymmärtää, että tämä mies on nyt valmis luottamaan niin paljon meikäläiseen, että on valmis antamaan äänensä. Kunnan valtuustossa edustetaan kuntalaisia. Valtuutettujen tehtävänä on varmistaa, että kuntalaisia kohdellaan tasapuolisesti: yhteistä hyvää haluan ajaa sielläkin.

Kaiken yhteisen hyvän tekeminen kiertää takaisin. Olen auttanut muita, nyt sain luottamuksen osoituksen tältä mieheltä. On nöyrä olo. Sain häneltä vahvistusta ja uskoa siihen, että hyvää tekemällä saa hyvää takaisin, joskus yllättävästikin.

Yhteinen Vantaa

Olen ollut rauhanturvaajana ja solidaarisuustyössä. Olen kokenut ja nähnyt paljon, enkä vain hyviä kohtaloita. Jokainen on samanarvoinen riippumatta ihonväristä, mielipiteistä, sukupuolesta, uskonnosta, iästä ja niin edelleen. Lapsi ei synny estojen, rajoitteiden tai ennakkoluulojen vankina. Ihmiset välittävät toisistaan ja haluavat olla toistensa kanssa. Pohjimmiltaan olemme samanlaisia ihmisiä.

Vasta myöhemmin esimerkiksi kulttuuriset, uskonnolliset tai poliittiset rajat erottavat ihmisiä. Lapset oppivat nämä, niiden kanssa ei synnytä. Vasemmistolainen ajattelu tarkoittaa juuri sitä, että kaikki ovat samanarvoisia.

Olen nähnyt maailmaa monelta suunnalta. Se on saanut entistäkin enemmän pohtimaan, miten maahan muuttaneet voivat tulla osaksi yhteiskuntaa ilman, että he joutuisivat luopumaan sellaisesta, mikä on tärkeää. On kulttuurisia eroja ja tapoja, jotka ovat tärkeitä uudessakin maassa. Uskontokunnasta riippumatta jaamme samat arvot, kuten rehtiyden ja perheen tärkeyden, vaikka saatamme puhua niistä eri tavoin. Ihmisiä erottavat tekijät ovat pieniä.

Myös maahan muuttaneilla on pelkoja ja ennakkoluuloja suomalaisuutta kohtaan. Ymmärrän siitä paljon. Jokainen haluaa pitää lapsensa turvassa, opettaa ”kunnon kansalaiseksi”, tukea ja auttaa aikuiseksi. Suomalainen yhteiskunta ei näytä pelkästään turvalliselta. Samalla: Suomi ei ole vain Suomi. Emme ole vain yksi kansa. Olemme aina sekoittuneet eri kansoista ja heimoista eikä ole vain yhtä suomalaisuutta. Mekin olemme aina olleet kansojen sulatusuuni aina saamelaisista hämäläisiin ja ruotsalaisista saksalaisiin.

Esimerkiksi monikansallinen nuorten kerhotoiminta, tanssi, laulu ja esiintyminen kasvattaisi myös meitä avoimemmiksi ja auttaisi ilmaisemaan omia tunteitamme. Tämä olisi siis ns. kaksisuuntaista kotoutumista. Tämä alkaa jo varhaiskasvatuksen puolelta: eriarvoistaminen nuorena, eriytyminen yhteiskunnasta, aiheuttaa surua, ahdistusta ja kustannuksia. Sopiva kerho- ja opastava toiminta ovat ratkaisuja tähänkin. Täytyy löytyä sopivaa toimintaa, jotta nuoret löytävät itselleen sopivia polkuja koulun jälkeenkin. Kenenpä meistä on helppoa nuorena tietää, millaisen elämän tai työelämän haluamme. Tässä on tärkeä puoli valinnanvapautta: täytyy saada kokea ja etsiä, miksi haluaa aikuisena. Liika tehokkuus ei ole tässä hyväksi.

Maahan muuttaneet ja suomalaistaustaisemmat nuoret löytävät kyllä toisensa. Ongelma onkin siinä, että kunta ei tarjoa riittävästi tukea tai tuki on liian vaikea löytää. Siksi paremmalla politiikalla ja paremmilla palveluilla on keskeinen merkitys ihmisten elämälle lyhyellä ja pitkällä aikavälillä.