Varhainen apu mielenterveyden ongelmiin maksaa itsensä takaisin!

Yksi tärkeimmistä spesifeistä asioista itselleni kuntavaaleissa on toimivan mielenterveyspäivystyksen rahoittaminen. Mielenterveystyö (ja päihdetyö*) jää usein paitsioon rahoista päätettäessä.  Uskoisin tämän johtuvan paljon siitä, ettei mielenterveyden häiriöitä tai ongelmia vieläkään pidetä ”oikeina” sairauksina, vaan jonain, mistä ihmisten pitäisi itse päästä yli. Myös stigmat ongelmien suhteen istuvat rankkoina, ja varsinkin päihdeongelmia pidetään jopa ihmisten omana syynä. Mielenterveyden ongelmat ovat puolestaan alkaneet keskustelussa valtavirtaistumaan, mutta harva niistä vielä puhuu ääneen samalla tavoin kuin vaikkapa viime keuhkoputkentulehduksesta.

Vaikka julkinen keskustelu on nähdäkseni tervehtymään päin, rahoituksessa ongelmat tungetaan yhä marginaaliin. Suurimpia syitä lienee se, että mielenterveysongelmaisilla tai päihdeongelmaisilla ei ole paljon julkisia äänitorvia. Pääsyynä arvostukseeni vasemmistoliittoa kohtaan nuoresta pitäen on ollut juuri se, että pidämme niiden puolia, joiden on itse sitä vaikeaa tehdä, silloinkin kun se ei ole kovin suosittua tai mediaseksikästä.

Opiskelen itse psykologiksi, ja sekä opintojeni tiimoilta että lähipiiristäni on surullisen tuttua se, kuinka lamaannuttavia ja kokonaisvaltaisia ongelmalliset tilanteet voivat pahimmillaan olla. Usein mielenterveyden heikkeneminen voi vaikeuttaa elämänhallintaa syömisen, liikkumisen, työn tai sosiaalisten suhteiden saralla. Näiden elämän osa-alueiden kärsiessä kertaantuvat vaikeudet usein itseään kiihdyttävänä syklinä (kunnes avun saaminen on välttämätöntä, joskin silloin sitä voi olla vaikea hakea tai saada).

Toisaalta pahimmatkin tilanteet alkavat yleensä jostain pienemmästä,. Vuodesta toiseen ihmettelen, kuinka varhainen apu voidaan jättää puolitiehen, kun palveluiden hyvällä saatavuudella ja kynnyksen madaltamisella voisi säästää niin paljon surua, kärsimystä ja ahdistusta, tai taloudellisesta näkökulmasta työtehon menettämistä, sairaslomia, hoitokustannuksia ja somaattista sairastamista. Varhainen apu maksaa itsensä takaisin, ja elämänlaadulla mitattuna jäädään todella rutkasti voitolle.

Pelkät resurssit eivät riitä, vaan tarvitaan myös uusia toimintamalleja. Mielestäni Vantaan mielenterveyspäivystys on erinomainen kokeilu ( http://www.vantaa.fi/terveys-_ja_sosiaalipalvelut/paihteet_ja_mielenterveys/mielenterveys ). Olisin jopa sen kannalla, että terveystarkastusten ohella, tai yhteydessä, voitaisiin tehdä myös mielenterveystarkastusta, jossa kysytään ihmisiltä, kuinka he voivat ja mitä voimavaroja ja haasteita heillä on elämässään. Elämänkaaressa voisi itsekin olla helpompi huomata, että asiat eivät ole ihan hyvin, jos niitä pääsisi ajoittain reflektoimaan ammattilaisen kanssa. Samoin omista vahvuuksista saattaa saada yllättävän paljon tukea itsetunnolle ja pystyvyydelle, mikäli ne ovat jostain syystä päässeet unohtumaan.

Käyttäjän näkökulmasta tarvittaisiin uskoakseni erityisesti joustavuutta. Nykyisin varsinkin sekä päihde- että mielenterveysongelmista kärsivät joutuvat odottamaan mielenterveyden hoitoa kunnes ovat ratkaisseet päihdeongelmansa, ja päihdeongelmiin on puolestaan pitkiä jonotusaikoja. Olisi ensiarvoisen tärkeää, että kaikki apua hakevat saisivat saman tien hoitosuhteen käyntiin. Pidemmällä aikavälillä puolestaan pitäisi olla luotettava henkilö, jonka kanssa voisi koordinoida muuta apua. Monelle on todella haastavaa yrittää tasapainotella eri hoitotahojen ja sosiaalitukien viidakossa, ja usein apu jääneekin hakematta.

Viralliset tahotkaan eivät voi kaikkea apua antaa, ja monille sopiikin hyvän peruspalveluiden saatavuuden ohella yhteisöllinen toiminta tai vertaistoiminta, joita pitäisi mielestäni tukea entistä enemmän. On monia tilanteita, joihin on vaikea päästä tunnetasolla syvällisesti käsiksi ilman kokemusasiantuntijuutta, ja mielenterveyden häiriöt ovat usein tällaisia tilanteita, vaikka kukin toki kokee aina ensisijaisesti yksilönä. Olin taannoin pelaamassa monopolia ja keskustelemassa kuntavaaleista Mieletöntä valoa -yhdistyksen ( http://www.sosped.fi/mieletontavaloa/ ) järjestämässä vaalitentissä, ja voin suositella yhdistyksen toimintaan tutustumista kaikille, jotka haluavat toteuttaa itseään mielekkään työn parissa, mutta joille kokopäiväinen palkkatyö on kuntoutumisen puitteissa huono vaihtoehto (tai tutustumista kyllä suosittelen kaikille).

Loppuun vielä tl:dr Monenlaista apua tarvitaan. Julkisten tahojen tehtävä on taata, että apua on aina ja riittävästi tarjolla, vaikka toteutus voi olla erilaisten toimijoiden tuottamaa.

Hyvää mielenterveyttä kaikille.

 

*Mietin paljon tätä kirjoittaessa, jatkanko tätä ongelmallista tapaa, jossa mielenterveys ja päihteet rinnastetaan. Rahoituksen ja hoidon saatavuuden suhteen ongelmat ovat kuitenkin melko samanlaisessa asemassa. Monella ihmisellä kyseiset ongelmat kietoutuvat myös toisiinsa asioiden käsittelyn kannalta merkityksellisellä tavalla.