Jos mennään aina eurot edellä ei nähdä kokonaiskuvaa

Tänään on ollut puhetta sote-uudistusten myötä mahdollisesta neuvolapalveluiden kilpailuttamisesta. Aiemmin on jo kilpailutettu esimerkiksi vanhustenhoidon ateriapalveluita (huonolla menestyksellä), ja myös julkiselta puolelta ollaan otettu ”löysät pois”. Itse näen tämän yhtenä suurimmista aikamme ongelmista. Jos kaikki pyritään muuttamaan laskennalliseksi (euroiksi), ja sitten tehostetaan äärimmilleen, tingitään väistämättä laadusta eikä nähdä kokonaiskuvaa.

Oma neuvolatyöntekijämme on ollut perheellemme erittäin voimaannuttava ja rakas keskustelukumppani. Miten ihmeessä voi mitata rahassa sen arvon, että hän onkin käyttänyt kymmenen minuuttia pidempään kanssamme ja kysynyt kunnolla, mitä meille kuuluu. Ei mitenkään. Mutta jos kilpailutetaan, valitaan halvin yksikkökustannus, ja mitataan sitten päänympärys, pituus ja paino.

Puolisoni on töissä vanhusten palvelutalossa, ja enemmän kuin mitään muuta töissään hän haluaisi ehtiä olemaan läsnä asukkaiden elämässä enemmän, pysähtymään ja keskustelemaan. Samoin tuntuu olevan kouluissa, terveydenhuoltojärjestelmässä, mielenterveystyössä, päiväkodeissa, oikeastaan kaikkialla. Entisajan kello-Kallet kalpenevat vertailussa, kun nykyisin voidaan tietokoneen algoritmeilla laskea, mistä vielä voidaan pikkuisen nipistää.

Se, mitä tässä hävitään, katoaa kokonaiskuvaan. Tehokkuusajattelun teflonkuori hylkiikin tehokkaasti syytöksiä tuottamastaan haitasta. Siitä huolimatta vaadin: ”Antakaa löysät takaisin!”. Antakaa palveluntarjoajien kuunnella toisten huolet ja ilot rauhassa, kohtaamaan ihminen kokonaisuutena ja syventymään kunkin yksilölliseen tilanteeseen. Kovin moni tuntuu sitä kaipaavan.