Jos mennään aina eurot edellä ei nähdä kokonaiskuvaa

Tänään on ollut puhetta sote-uudistusten myötä mahdollisesta neuvolapalveluiden kilpailuttamisesta. Aiemmin on jo kilpailutettu esimerkiksi vanhustenhoidon ateriapalveluita (huonolla menestyksellä), ja myös julkiselta puolelta ollaan otettu ”löysät pois”. Itse näen tämän yhtenä suurimmista aikamme ongelmista. Jos kaikki pyritään muuttamaan laskennalliseksi (euroiksi), ja sitten tehostetaan äärimmilleen, tingitään väistämättä laadusta eikä nähdä kokonaiskuvaa.

Oma neuvolatyöntekijämme on ollut perheellemme erittäin voimaannuttava ja rakas keskustelukumppani. Miten ihmeessä voi mitata rahassa sen arvon, että hän onkin käyttänyt kymmenen minuuttia pidempään kanssamme ja kysynyt kunnolla, mitä meille kuuluu. Ei mitenkään. Mutta jos kilpailutetaan, valitaan halvin yksikkökustannus, ja mitataan sitten päänympärys, pituus ja paino.

Puolisoni on töissä vanhusten palvelutalossa, ja enemmän kuin mitään muuta töissään hän haluaisi ehtiä olemaan läsnä asukkaiden elämässä enemmän, pysähtymään ja keskustelemaan. Samoin tuntuu olevan kouluissa, terveydenhuoltojärjestelmässä, mielenterveystyössä, päiväkodeissa, oikeastaan kaikkialla. Entisajan kello-Kallet kalpenevat vertailussa, kun nykyisin voidaan tietokoneen algoritmeilla laskea, mistä vielä voidaan pikkuisen nipistää.

Se, mitä tässä hävitään, katoaa kokonaiskuvaan. Tehokkuusajattelun teflonkuori hylkiikin tehokkaasti syytöksiä tuottamastaan haitasta. Siitä huolimatta vaadin: ”Antakaa löysät takaisin!”. Antakaa palveluntarjoajien kuunnella toisten huolet ja ilot rauhassa, kohtaamaan ihminen kokonaisuutena ja syventymään kunkin yksilölliseen tilanteeseen. Kovin moni tuntuu sitä kaipaavan.

Varhainen apu mielenterveyden ongelmiin maksaa itsensä takaisin!

Yksi tärkeimmistä spesifeistä asioista itselleni kuntavaaleissa on toimivan mielenterveyspäivystyksen rahoittaminen. Mielenterveystyö (ja päihdetyö*) jää usein paitsioon rahoista päätettäessä.  Uskoisin tämän johtuvan paljon siitä, ettei mielenterveyden häiriöitä tai ongelmia vieläkään pidetä ”oikeina” sairauksina, vaan jonain, mistä ihmisten pitäisi itse päästä yli. Myös stigmat ongelmien suhteen istuvat rankkoina, ja varsinkin päihdeongelmia pidetään jopa ihmisten omana syynä. Mielenterveyden ongelmat ovat puolestaan alkaneet keskustelussa valtavirtaistumaan, mutta harva niistä vielä puhuu ääneen samalla tavoin kuin vaikkapa viime keuhkoputkentulehduksesta.

Vaikka julkinen keskustelu on nähdäkseni tervehtymään päin, rahoituksessa ongelmat tungetaan yhä marginaaliin. Suurimpia syitä lienee se, että mielenterveysongelmaisilla tai päihdeongelmaisilla ei ole paljon julkisia äänitorvia. Pääsyynä arvostukseeni vasemmistoliittoa kohtaan nuoresta pitäen on ollut juuri se, että pidämme niiden puolia, joiden on itse sitä vaikeaa tehdä, silloinkin kun se ei ole kovin suosittua tai mediaseksikästä.

Opiskelen itse psykologiksi, ja sekä opintojeni tiimoilta että lähipiiristäni on surullisen tuttua se, kuinka lamaannuttavia ja kokonaisvaltaisia ongelmalliset tilanteet voivat pahimmillaan olla. Usein mielenterveyden heikkeneminen voi vaikeuttaa elämänhallintaa syömisen, liikkumisen, työn tai sosiaalisten suhteiden saralla. Näiden elämän osa-alueiden kärsiessä kertaantuvat vaikeudet usein itseään kiihdyttävänä syklinä (kunnes avun saaminen on välttämätöntä, joskin silloin sitä voi olla vaikea hakea tai saada).

Toisaalta pahimmatkin tilanteet alkavat yleensä jostain pienemmästä,. Vuodesta toiseen ihmettelen, kuinka varhainen apu voidaan jättää puolitiehen, kun palveluiden hyvällä saatavuudella ja kynnyksen madaltamisella voisi säästää niin paljon surua, kärsimystä ja ahdistusta, tai taloudellisesta näkökulmasta työtehon menettämistä, sairaslomia, hoitokustannuksia ja somaattista sairastamista. Varhainen apu maksaa itsensä takaisin, ja elämänlaadulla mitattuna jäädään todella rutkasti voitolle.

Pelkät resurssit eivät riitä, vaan tarvitaan myös uusia toimintamalleja. Mielestäni Vantaan mielenterveyspäivystys on erinomainen kokeilu ( http://www.vantaa.fi/terveys-_ja_sosiaalipalvelut/paihteet_ja_mielenterveys/mielenterveys ). Olisin jopa sen kannalla, että terveystarkastusten ohella, tai yhteydessä, voitaisiin tehdä myös mielenterveystarkastusta, jossa kysytään ihmisiltä, kuinka he voivat ja mitä voimavaroja ja haasteita heillä on elämässään. Elämänkaaressa voisi itsekin olla helpompi huomata, että asiat eivät ole ihan hyvin, jos niitä pääsisi ajoittain reflektoimaan ammattilaisen kanssa. Samoin omista vahvuuksista saattaa saada yllättävän paljon tukea itsetunnolle ja pystyvyydelle, mikäli ne ovat jostain syystä päässeet unohtumaan.

Käyttäjän näkökulmasta tarvittaisiin uskoakseni erityisesti joustavuutta. Nykyisin varsinkin sekä päihde- että mielenterveysongelmista kärsivät joutuvat odottamaan mielenterveyden hoitoa kunnes ovat ratkaisseet päihdeongelmansa, ja päihdeongelmiin on puolestaan pitkiä jonotusaikoja. Olisi ensiarvoisen tärkeää, että kaikki apua hakevat saisivat saman tien hoitosuhteen käyntiin. Pidemmällä aikavälillä puolestaan pitäisi olla luotettava henkilö, jonka kanssa voisi koordinoida muuta apua. Monelle on todella haastavaa yrittää tasapainotella eri hoitotahojen ja sosiaalitukien viidakossa, ja usein apu jääneekin hakematta.

Viralliset tahotkaan eivät voi kaikkea apua antaa, ja monille sopiikin hyvän peruspalveluiden saatavuuden ohella yhteisöllinen toiminta tai vertaistoiminta, joita pitäisi mielestäni tukea entistä enemmän. On monia tilanteita, joihin on vaikea päästä tunnetasolla syvällisesti käsiksi ilman kokemusasiantuntijuutta, ja mielenterveyden häiriöt ovat usein tällaisia tilanteita, vaikka kukin toki kokee aina ensisijaisesti yksilönä. Olin taannoin pelaamassa monopolia ja keskustelemassa kuntavaaleista Mieletöntä valoa -yhdistyksen ( http://www.sosped.fi/mieletontavaloa/ ) järjestämässä vaalitentissä, ja voin suositella yhdistyksen toimintaan tutustumista kaikille, jotka haluavat toteuttaa itseään mielekkään työn parissa, mutta joille kokopäiväinen palkkatyö on kuntoutumisen puitteissa huono vaihtoehto (tai tutustumista kyllä suosittelen kaikille).

Loppuun vielä tl:dr Monenlaista apua tarvitaan. Julkisten tahojen tehtävä on taata, että apua on aina ja riittävästi tarjolla, vaikka toteutus voi olla erilaisten toimijoiden tuottamaa.

Hyvää mielenterveyttä kaikille.

 

*Mietin paljon tätä kirjoittaessa, jatkanko tätä ongelmallista tapaa, jossa mielenterveys ja päihteet rinnastetaan. Rahoituksen ja hoidon saatavuuden suhteen ongelmat ovat kuitenkin melko samanlaisessa asemassa. Monella ihmisellä kyseiset ongelmat kietoutuvat myös toisiinsa asioiden käsittelyn kannalta merkityksellisellä tavalla.

Viheralueita ei enää koskaan saa takaisin – niistä kannattaa pitää kiinni!

Kävin taannoin vanhoilla kotiseuduillani Leppävaarassa, jota ei ole enää tunnistaa samaksi. Paikat, joissa lapsuudessa (ja paljon aikuisenakin) leikin ja käyskentelin olivat nykyisin asfaltin alla. Todennäköisesti suurin osa Pääkaupunkiseudun asukkaista on kokenut saman omalla kotiseudullaan. Ja ymmärrän toki, että asuntoja tarvitaan. Niitä tarvitaan kipeästi, sillä korkeat vuokrat ovat suurin syypää työssäkäyvien köyhyyteen, ja suuri tekijä palkkatyön ulkopuolella olevien köyhyydessä myös.

Viheralueet alkavat kuitenkin olemaan Helsingissä aika kortilla, ja mielestäni nyt viimeistään tarvitaan määrätietoista politiikkaa viheralueiden puolustamiseksi. Nykyisellä kotiseudullani Vuosaaressa ollaan päätetty rakentaa asuntoja jopa 10000 uudelle asukkaalle, vaikka aiemmissa arvioissa alueen kantokyvyn on arveltu jo tulleen vastaan. Nykyisille asukkaille osa viheralueista tuleekin jatkossa olemaan vain hieno muisto vanhoista ajoista. Itse olen sitä mieltä, että rakentamaan pystytään myös siten, että viheralueista ei luovuta.

Monin keinoin voidaan rakentaa nykyiselle maalle tehokkaammin. Joukkoliikenteen ja kevyen liikenteen suosiminen sekä parkkipaikkavelvoitteen höllääminen auttavat tehokasta maankäyttöä ja tiivistä, ekologista kaupunkirakennetta. Korkeammat rakennukset ovat tulleet tavaksi, ja tämä on mielestäni hyvä, joskaan tornitaloja ei mielestäni kannata rakentaa maisemaa täyteen, vaan keskeisimmille paikoille muutamia. Monet taloyhtiöt ovat kustantaneet putkiremonttinsa tonttinsa halkaisemalla.

Uusia asuinalueita on paljon suunnitteilla. Malmin kentän rakentamisen puolesta olen (museoitavat rakennuksethan säilytetään), samoin Talin golfkenttä ei ole alueen asukkaille avoin tavalla, joka tekisi siitä yhteistä viheraluetta (ja vuokra on pilkallisen halpa). Landbohon on suunnitteilla peräti 80000 asukkaan kodit.

Kaikki edellämainitut ovat mahdollisia vaihtoehtoja viheraluiden tuhoamiselle. Vartiosaaresta on jo päätetty, Meri-Rastilan metsistä hävittiin iso pala. Toisaalta esimerkiksi Uutela Vuosaaressa on saatu säästettyä rakentamiselta, samoin Kivinokka. Kamppailu jatkuu, ja mielestäni nyt on todella korkea aika muuttaa linjaa siten, että jokaisella kaavoituskierroksella ei voi nakertaa enää palasta viheralueista ja todeta, että jäihän sinne jotain vielä jäljelle.

Puhdas, liikunnallinen ja toimiva Helsinki joukkoliikenteen ja kevyen liikenteen avulla

Helsinki (ja laajemmin pääkaupunkiseutu) on Suomen harvoja alueita, joissa olisi mahdollista olla aktiivinen edelläkävijä joukkoliikenteen ja kevyen liikenteen edistäjänä. Pääkaupunkiseudulla asuu jo miljoona ihmistä, ja ilmansaasteet sekä ruuhkat ovat jokapäiväinen ongelma.

Onneksi kunnassamme on otettu jo hyviä askeleita tilanteen muuttamiseksi. Suunnitteilla on Helsingin kattava baanaverkko pyörällä kulkemiseen, laajempia kävelyalueita suunnitellaan keskustaan ja joukkoliikenteeseen ollaan saamassa raideratkaisuihin perustuva, tehokas runkoratkaisu.

Suurimpana ongelmana tällä hetkellä näkisin oikeiston vaatiman investointikaton, jonka seurauksena monet hienot projektit matelevat hitaasti eteenpäin, vaikka Helsingillä on paljon omistuksia, ja lainakin on halvempaa kuin koskaan. Monet infrastruktuurin parannukset pääsisivät tuottamaan hyvinvointia paljon nopeammin, jos satsaisimme kerralla kunnolla parannuksiin. Näin myös saisimme suuremman kiinnostuksen puhtaammille ja terveemmille kulkumuodoille, kun parannukset olisivat silminnähtävät.

Kannatan jopa maksutonta joukkoliikennettä, sillä tämä toisi huomattavasti lisää käyttäjiä joukkoliikenteeseen ja mahdollistaisi autottoman elämäntavan suurelle osalle kuntalaisiamme. Autoilusta puolestaan vapautuisi paljon rahaa käytettäväksi järkevämpiin tarkoitusperiin. Parhaassa tapauksessa joukkoliikenne toimii syklinä, jossa kasvava käyttäjämäärä lisää vuoroja, vähentää vuorovälejä, vähentää ruuhkia ja kasvattaa näin käyttäjätyytyväisyyttä (ja sitä myötä lisää käyttäjiä).

Kevyen liikenteen suhteen tilanne on hiukan toinen, ja baanaverkoston pikaisen toteuttamisen lisäksi tulisi kiinnittää entistä enemmän huomiota koko pyöräily- ja kävelyinfrastruktuurin ylläpitoon (ja riittävyyteen, mikäli käyttäjämäärät kasvavat suuresti). Monesti kevyt liikenne jätetään toissijaiseksi katuja puhdistettaessa lumesta, ja keväisin lienevät lähes jokaiselle tuttuja puhjenneet renkaat, jotka jäävät kuitenkin kustannuksina laskematta.

Vastineeksi näistä sijoituksista saisimme mahdollisesti tiiviimmän yhdyskuntarakenteen, puhtaampaa ilmaa, terveempiä ja aktiivisempia asukkaita sekä edelläkävijän maineen kaupunkisuunnittelussa.

lopuksi vielä linkki hienoon havainnollistukseen, jossa 200 ihmistä vie melko erilaisen tilan liikenteestä https://twitter.com/brenttoderian/status/626511830261760000?lang=fi

Lapsiperheiden asialla

Monessa suhteessa lapsiperheiden asiat ovat hyvällä tolalla. Maamme varhaiskasvatuksen ammattilaiset ovat hyvin koulutettuja ja omistautuneita. Pidän perhettämme erityisen onnekkaana, sillä saamme joka päivä viedä lapsemme päiväkotiin, jossa he ovat ilmeisen onnellisia ja jossa heitä kohdellaan yksilöllisesti, välittäen ja kunnioituksella. Suuri kiitos siitä päiväkodin henkilökunnalle. Myös korvatulehduskierteissä ja kovemmissa flunssissa olemme saaneet terveyskeskuksemme henkilökunnalta apua aina samana päivänä kuin olemme ottaneet yhteyttä.

Nämä hienot palvelut eivät kuitenkaan tule tyhjästä, vaan ne ovat jatkuvan kamppailun ja neuvottelun tulosta. Viime aikoina terveyskeskuksen riittämättömiin resursseihin ollaan kiinnitetty yhä enemmän huomiota, ja vaaleissa on taas mahdollista äänestää puoluetta ja ehdokasta, joka on sitoutunut säilyttämään ja parantamaan terveyspalveluita kaikkien ulottuvilla (joskin soten myötä päätösvaltaa menetettäneen paljolti maakuntien hallinnolle).

Pienten lasten palvelut ovat jatkuvasti vaakalaudalla. Jo nyt on tingitty asukastalojen ja leikkipuistojen toiminnasta, ja oikeistolaisen kaupunginjohtaja Pajusen lakkautuslistalla olivat merkittävä osa leikkipuistotoiminnasta ja muusta ei-lakisääteisistä lapsiperheiden palveluista. Isukkina olen saanut seurata, millainen henkireikä alueen asukkaille, niin lapsille kuin aikuisillekin, ovat asukastalot ja leikkipuistot. Jälleen joudunkin toteamaan, että nämä säästöt maksavat ikävässä mielessä itsensä takaisin. Lapsiperheet tarvitsevat sosiaalisen kanssakäymisen paikkoja, joissa ammattilaiset ohjaavat ja järjestävät toimintaa.

Varhaiskasvatuksen suhteen Helsingissä päätettiin onneksi luopua ryhmäkokojen kasvattamisesta ja subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamisesta, mikä on hyvä asia niin työntekijöiden jaksamisen, lasten oikeuksien kuin ihmisten arjen kannaltakin. Laadukas päivähoito on ensisijaisesti lapsen oikeus, joskin päivähoitopaikat esim. työttömille helpottavat myös joustavaa työllistymistä.

Kouluikäisten suhteen suuret ryhmäkoot luokissa ovat mielestäni huolestuttavia, ja yhä vähemmän onkin opettajilla mahdollista solmia yksilöllisiä vuorovaikutussuhteita kuhunkin lapseen erikseen. Samoin maksuton iltapäivätoiminta on turvattava koulunsa aloittaville lapsille, sillä kaikilla ei todellakaan ole varaa maksaa siitä. Jälleen on kyse lapsen oikeudesta, ja epätasa-arvoinen kohtelu syrjäyttää tehokkaasti jo nuoresta pitäen palveluiden ulkopuolelle jääviä.

Vuosaaren alueella ollaan yhdistämässä jo ennestään suuria yksiköitä neljäksi erittäin suureksi yksiköksi samalla, kun alueelle kaavaillaan jopa 10000 uutta asukasta. Pelkäänkin suuresti lapsiperheiden palveluiden riittävyyden puolesta. Hallinto ja opetus eivät voi toimia saumattomasti, kun samaan aikaan yksiköitä yhdistetään ja yksikkökokoja kasvatetaan. Yleisesti ottaen Vuosaaren kaavoituksessa ei ole mielestäni huolehdittu riittävästi terveys-, koulutus- ja päivähoitopalveluiden saatavuudesta suhteessa kasvavaan väestöön.

Viimeiseksi haluan kiinnittää huomion kaupungin investointikattoon. Oikeiston vaatimuksesta vuosittain saadaan käyttää vain n. 400m € investointeihin, ja tämän vuoksi kuntamme homekouluja ja -päiväkoteja ei esimerkiksi voida korjata ajoissa, vaan odotetaan niiden korjaavan satoaan lisääntyneinä astmadiagnooseina ja muina tuhoina. Taas säästetään aivan väärästä paikasta ja pidemmän päälle kalliisti. Helsingillä on paljon korjattavaa rästissä, ja nyt olisi paikka tehdä tervettä elvytystä esimerkiksi omistuksia realisoimalla, tai tarvittaessa vaikka velkarahalla. Homekohteet on pakko korjata, ja mitä pikemmin se tehdään, sitä pienempi inhimillinen ja taloudellinen hinta siitä maksetaan.

Lapsissa on tulevaisuus. Äänestäjät ja poliittiset päättäjät päättävät paljolti siitä, onko tulevaisuus kaikille valoisa, vai mennäänkö rikkaiden ja onnekkaiden ehdoilla. Äänestä siis vasemmistoa kuntavaaleissa, mikäli haluat luoda yhteiskuntaa, jossa kaikki voivat kokea olevansa osallisia hyvinvoinnista.