Sateenkaari-tuotoksen ajatuksia tasa-arvoisesta avioliittolaista

Tänään, 1.3.2017, on vihdoin astunut voimaan tasa-arvoinen avioliittolaki. Nyt saa kaikki ihmiset sukupuolestaan huolimatta mennä naimisiin sen sijaan että puhuttaisiin ”parisuhteen rekisteröimisestä”. Lain silmissä hetero- ja homoparit ovat tästä eteenpäin tasa-arvoisia. Tai no, perheasioissa laahataan vielä perässä. Puhun siitä lisää myöhemmin.

Parisuhteen rekisteröinnissä on paljon yhteistä avioliiton kanssa. On perintöoikeutta ja sen sellaista. Varsinainen ero rekisteröinnissä on se, että parit eivät saaneet ottaa yhteistä sukunimeä ja heillä ei ollut adoptio-oikeutta. Joku kyyninen saattaisi sanoa että ero on lähinnä semanttinen, ja että sillä ei ole juurikaan väliä.

Itse väitän, että juuri nämä ”vähäiset” erot ja semantiikka on koko pointti. Tästä eteenpäin aina kun koulussa opetetaan esimerkiksi yhteiskuntaopin tunnilla sitä että miten ihmiset menee naimisiin, heille tullaan sanomaan että ”kaksi henkilöä, jotka ovat sopineet menevänsä avioliittoon keskenään, ovat kihlautuneet” sen sijaan, että puhuttaisiin siitä että ”nainen ja mies, jotka ovat sopineet…”. Niillä tunneilla ei enään tarvitse käydä läpi avioliittoa ”meille normaaleille heteroihmisille” ja sen jälkeen heittää pieni lainaus siitä että ”hei, homotkin voi rekisteröidä suhteensa! Hieno homma!”.

Sateenkaariperheen lapsena olin osannut kiinnittää huomiota siihen, kuinka seksuaalivähemmistöjä käsiteltiin koulussa. Sateenkaariperheistä mainittiin pari kertaa yläasteenaikana, ja toisella kertaa opettaja sanoi jotain sen suuntaista että ”meillä saattaa olla jokunen sateenkaariperheen lapsi meidän koulussammekin, mutta he eivät uskalla sanoa sitä ääneen koska heitä saatettaisiin kiusata”. Luokkatoverini oli tietoisia omasta perhetaustastani jossain määrin (Ilmeisesti huhujen kautta, koska en tehnyt vielä silloin isoa numeroa asiasta. Uskalsin kertoa terveydenhoitajallekin asiasta vasta kuuluisan homoillan jälkeen.), ja he kovaan ääneen sanoivat että ”no mutta eihän Samuelia kiusata!”. Se kokemus tuntui siihen aikaan nöyryyttävältä, mutta jälkikäteen katsottuna se oli aika hienoa, että  luokkatoverini puolustivat minua.

Minua ei ole koskaan kiusattu sen takia että olisin ollut sateenkaariperheen lapsi. Ihmiset oli monesti todella uteliaita sen suhteen, ja joku saattoi sanoa ikävästikkin. Se, mikä todellisuudessa sai minut yläasteaikaan sulkeutuneeksi asian suhteen oli oletus siitä että minua saatettaisiin kiusata asiasta, koska sillä ei tuntunut olevan yhteiskunnan tukea korkeampien auktoriteettien väittäessä että näin kävisi. Vanhempieni rakkautta ei pidetty samassa arvossa kuin muiden lasten vanhempien rakkautta. Samalla tietämys siitä että voisin edes olla olemassa oli monelle lapselle todella scifiä, ja sitä se edelleen monelle aikuisellekkin on kun asia tulee puheeksi. Oletus tuntuu olevan se, että jokainen lapsi hedelmöittyy seksin kautta. Senkin takia olisi todella tärkeää, että sekä opetuksessa että muutenkin yhteiskunnallisessa ilmapiirissä tehtäisiin selväksi, että meitä on monenlaisia. Tasa-arvoinen avioliittolaki on iso harppaus oikeaan suuntaan.

Emme ole kuitenkaan vieläkään valmiita tasa-arvon suhteen. Äitiyslaki on edelleen vahvistamatta, samoin kuin translaki. Näiden lisäksi meidän tulisi laajentaa hedelmöityshoitoja myös miespareille. Sijaissynnytys oli kriminalisoitu 10 vuotta sitten, varmaankin sen takia että oivallettiin että lapsettomien heteroparien lisäksi homoparit tarvitsisivat sitä hankkiakseen omia lapsia. Naispareille on tarjottu jo pitkään hedelmöityshoitoja, ja näen sen aika oleellisena ongelmana että samaa oikeutta ei tarjota myös miespareille. On harmillista, että tästä asiasta ei tunnuta keskustelevan juurikaan julkisesti.

Kattavat liikuntapalvelut kaikille!

Kattavista liikuntapalveluista nautin harvoin. Mutta silloin kun nautin, silloin todella nautin!

Meidän täytyy pitää huolta siitä ne pysyvät jatkossakin kattavina, ja varmistaa että ne ovat kaikille saavutettavissa.

Tässä on vielä paljon tehtävää esimerkiksi uimahallien kohdalla. Sukupuolesta riippumatta pitäisi olla mahdollisuus päästä uimaan ja käyttämään sellaisia pukuhuoneita missä kokee itsensä turvalliseksi.

Tätäkin asiaa voimme ajaa kunnanvaltuustossa.

Ai että vaaleihin? Kai sitä nyt sit.

Vaalit ovat ihmisen parasta aikaa, tai pahinta, riippuen siitä että millaisella mielentilalla on liikkeellä. Itse olen aina pitänyt vaaleista. Pidän siitä, että pääsee jauhamaan politiikkaa kaikkien kanssa ja spekuloimaan äänestystuloksia. Ja vaikka en juuri harrasta mitään penkkiurheilua, olen viettänyt 2012 presidentinvaalien jälkeen aina vaalipäivän vaalivalvojaisissa jännittäen muidenkin kanssa sitä että mikä tulokseksi jää. Toki tähän mennessä jokainen tällainen tilaisuus on päättynyt karvaaseen tappioon kannattamani ”joukkueen” osalta, mutta yleensä kokonaisuutena fiilis on aina ollut positiivinen.

Tässä on ehtinyt nyt jo melkein pari vuotta vierähtää edellisistä vaaleista. Ensi keväällä alkaa kuntavaalit, joihin yleensä halutaan mahdollisimman paljon ehdokkaita, ja siten myös kynnys ehdolle lähtemiseen on yleensä pieni.

Kuntavaalit ovat äänestysaktiivisuuden perusteella hyvinkin aliarvostettu vaali. Äänestysaktiivisuus oli edellisellä kerralla 58,2 prosenttia, kun taas viime eduskuntavaaleissa vastaava luku oli 66,9 prosenttia, puhumattakaan presidentinvaaleista, joiden ensimmäisen kierroksen äänestysprosentti oli yli 70 prosenttia. Vaalien tärkeyden kannalta luvut ovat hyvin käänteisiä verrattuna sitä, miten itse niiden tärkeyden mieltäisin.

Kaupunginvaltuustossa päätetään suoraan sellaisista asioista jotka vaikuttavat ihmisiin välittömästi. Määrärahoja budjetoidaan, investoidaan ja leikataan. Myös suuri osa veroista mitä ihmiset maksavat ovat kunnallisveroa, joiden käytöstä kunta päättää aika pitkällekkin itse, tietty huomioon ottaen valtion asettamat velvoitteet.

Kun seuraa Helsingin (ja toki muidenkin) kaupunginvaltuuston kokouksien nettistreamia, ei voi kuin olla ihmettelemättä sitä, että millaisia typeryksiä ihmiset ovat päättäneet äänestää läpi valtuustoon. Argumentaation taso on monesti todella ala-arvoista etenkin oikeistopopulisteilla niin Kokoomuksesta kuin Perussuomalaisistakin. Jos on nähnyt muunmuassa kasvisruokakeskusteluun liittyvää keskustelua ja Hämeentien pyörätiestä käytyä keskustelua, tietää mistä puhun.

Näistäkin johtuen olen päättänyt itse lähteä ehdoille kuntavaaleissa Vasemmistoliiton listalta. Haluan olla turvaamassa kattavat sosiaalipalvelut jokaiselle. Haluan olla mukana estämässä perusteettomia, ja pitkälle päälle kalliiksi tulevista yksityistämisiä. Haluan suojella avointa päätöksentekoa, enkä tue nykyisen kaltaista yhtiöittämisvimmaa joka mahdollistaa muunmuassa Länsimetron yhteydessä nähtyä todella kallista säheltämistä. Haluan olla mukana tekemässä Helsingistä esteettömän. Haluan panostaa kirjastojen rooliin monipuolisena kulttuurikeskuksena edistäen niin nuorten kuin vanhojen, niin maahanmuuttajan kuin maaltamuuttajan ja niin korkeakoulutetun kuin elämänkoululaisen sivistystä ja yhteisöllisyyttä.

Rohkaisen muitakin menemään ehdolle tai vaihtoehtoisesti auttamaan muiden kuntavaalikampanjoita! Kuntavaaleissa yksikin ääni on todella arvokas, ja pienikin panostus voi olla todella merkityksellinen. Mitä vähemmän ääniä menee oikeistopopulisteille, sen parempi. Mitä enemmän saadaan skarppia porukkaa läpi niin valtuustoon kuin lautakuntiin, sen parempi.